torstai 7. kesäkuuta 2018

Huono näköisen tekeleitä.


Kaihileikkaus vei vanhat silmälasit roskiin ja jouduin odottamaann 
uusien lasien saantia 8 viikkoa. 
Onneksi neulominen ei vaadi tuota näkemista niin kuin ompelu.
Tässä puolsokeen  töitä , ei nuket valittanut vaikkein täydellistä tullutkaan.
Tuo yllä oleva on albakka-silkki langasta neukottu.


Minun Estelle nukke on uudessa kampauksessa ja
odotan jos saisin uuden peruukin hänelle.


Tämän virkkasin kotiväkilangasta ja tuli sopiva.
 Se ensimmäinen on vähän iso ja sen saa joku vauva nukeista.

Olen koko talven pitkälle kevääseen vain neulonut ja virkannut.
Nyt olen jo pikkuisen pistellyt pieniä nukkisnaisten vaatteita.
Vielä muutama asu puuttuu ja sitten on valmista häihin.

Käytän paljon luonnonsilkkiä kun onnistuin ostamaan pieniä paloja kirppikseltä.
Miehille on paitoja kasa vaan tuli isoja ja nyt pienennän niitä.
Siinä on iso homma.

Hauskin asia joka sattui, piti koneella ommella muutama suora sauma
ja kuinkas kävi?  En muistanut kuinka koneen langat laitetaan.
Ohjekirja käteen ja opistelemaan koneen langoitusta uudestaan.
No nyt asia on hallussa taas.


Terassin kukat ovat aika mukavasti kehittyneet ja
ukko-kullan kanssa olemme sitä hommaa tehty että tulisi kaunista.

Tämä pieni tervehdys teille ja tulen taas kun saan kuvattua 
kameralla en vain kännykällä. Kännykkä kuvien siirto tänne on minulle
liian vaikeata joten kuvaan ne tänne myös kameralla.

Terveisiä kaikille ja tulen taas
Sirkkis

6 kommenttia:

  1. Uskomattoman hienoja neuletötä, vaikka kerrot, että huonosti näet. Se taito on hyppysissä. Ja terassin kukat kukkivat. Olet niitä varmasti ahkerasti kastellut.
    Kaunista kesää sinne!

    VastaaPoista
  2. Nättejä vaatteita olet tehnyt ja terassikin on kesäkunnossa :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kampaus Estelle nukella ja upea asu, niin kaunis terassi.Hyvää kesäkuun jatkoa:)

    VastaaPoista
  4. Suloinen Estelle ja kauniita neuleita olet hänelle tehnyt. <3

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuli näitit nutut nukelle.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kesäterassi kukkineen. Ihania takkeja molemmat =))

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Huono näköisen tekeleitä.

Kaihileikkaus vei vanhat silmälasit roskiin ja jouduin odottamaann  uusien lasien saantia 8 viikkoa.  Onneksi neulominen ei vaadi t...