sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tänään on Äitienpäivä ♥


Heippa taas pitkästä aikaan.
Tänään on kaikkien Äitien juhlapäivä ja pois nukkuneita äitejä muistellaan.
Äiti on meille ollut yksi tärkein ihminen ja aina kannattaa
 lähettää viestejä hänelle kiitoksella.
Toivotan kaikien äideille onnea tänään ♥


Olen ollut sänkypotilaana kolmeviikkoa, kun tuli keuhkokuume .
Koville on ottanut toipuminen  voimat on hukassa vielä.
Nyt pitää olla vielä viikko ainakin rauhallisesti, että terveys palaisi.
Uni ei ole tasaantunut mutta eilen aloitin ja aamulla viimeistelin
tämän uuden jalkarahini. 
Se nahkapinta ei ollut mieleinen ja virkkasin ontelotrikoosta päälisen.
Olen kerännyt ja pelastanut kirppareilta vanhoja ihania
ristipistotöitä talteen ja tähän keskelle laitoin yhden niistä.
Jotenkin minusta on nätti näin.
Tyynyiksi niitä on kiva tehdä itselleni, ei nykynaiset niistä tykkää.
Se on sääli kun kyseessä on aitoa käsityötä, joita
naiset ja miehetkin ennen harrastivat paljon.
Moni epäilee niiden pesunkestoa ja kokemuksella voin sanoa jotta viileä villapesu  on onnistunut aina ja höyrysilityksellä kovite kangas kiinni.

Olen nähnyt noista ristipistötöistä tehty peittoja, kirjankansia ja
kassin koristeina myös. Joten moneen paikkaan sopii.


Tämän kotimaamme juhlavuosi  jatkuu ja tässä pieni  Suomi 100v kylä.

Kiitos kun olette käyneet ja muistanut tervehdyksin minua.
Nyt odotellaan lämpöisiä ilmoja kaikille .

Terveisin Sirkkis

9 kommenttia:

  1. Oikein aurinkoista Äitienpäivää Sirkkis.♥

    VastaaPoista
  2. Toipumista Sirkkis. Sinulla on ollut oikea tauti joten nyt kannattaa ottaa iisisti. Kaunista ja hyvää kevättä ja äitipäivää:)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti olet toipunut sairaudestasi, se onkinn ankara tauti, kokemusta on mullakin. Hyvää Äitienpäivää kaikesta huolimatta.
    Kiva tuo Suomi-kylä.
    Hyvää kevättä sinulle, meillä näyttää kyllä hyvin talviselle.

    VastaaPoista
  4. Kovin on talvinen tunnelma tänä Äitienpäivänä täällä meillä Kainuussa.
    Tuossapa uusi kirppismetsästelyn aihe. Olen joskus pyöritellyt käsissäni ristipistotyynyä ja miettinyt käyttöideaa: Ensi kerralla se lähtee minun mukaani.
    Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  5. Hieno rahi tuosta tulikin :) Ristipistityötkin voi tehä, vaikka muliinilangalla kestää pinta paremmin siistinä (jos ostaa pelkän pohjan). Jaksamista Sirkkis <3

    VastaaPoista
  6. Paranemista toipilaalle. Kauniin jalakarahin olet saanut aikaan, näyttää tosi pirteältä.

    VastaaPoista
  7. Kaunis rahi. Toipumista ja ota ihan rauhallisesti.

    VastaaPoista
  8. Paranemisia sinulle Sirkkis, oikein valoisaa ja ihanaa kuluvaa viikkoa myöskin:)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa, että olet päässyt kotiin. Toipumisiin♥♥

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...