torstai 13. huhtikuuta 2017

Mukavaa kevättä ystävät.

Heippa pitkästä aikaan , en ole saanut mitään erityistä aikaseksi ja
tuntui jottei löydy kirjoitettavaa.
Nyt tulin toivottamaan Hyvää Pääsiäistä 
Tässä joitain tekemisiäni mitä olen tehnyt ja osallistunut,
vaikka enempi vain ollut kotona laiskana.

Minulla on ollut tälläinen tosi vanha saksalainen nukke,
pienessä korjauksessa.
Nuken omistaja on saanut sen isältään lahjaksi
50-luvun alussa. Hauras mutta aika hyväkuntoinen on vieläkin.
Uusi peruukki-moppi laitettiin ja toinen kenkä korjattiin,
Pieniä kulumia paikkasin ja maalia naarmuihin.
Omistaja oli iloinen kun Sami oli saanut kohentuneen ulkoasun.


Kansalaisopiston näyttely tuli kierrettyä, hyviä töitä paljon
ja monipuolista kädentaitajien osaamista esillä.

Omena taulu oli minulle mieluisin tosi herkullisia omppuja.
Kauniin kesäisen maton päällä oli hurmaavia sammakoita.
Niitä katsellessa ei voinut kuin tulla hyvällemielelle.



Tein kaksi nukkekoti nukkea vähän pitkiä ovat.
Heistä tuli Sirkkis ja Rami jos tarpeeksi kauan eletään,
niin tuommoisiako olisimme, ehkä.


Nukketaiteilijoiden näyttelyssä Seinäjoella kävimme.
Upeita nukkeja ja taidokkaita kaikki.
Löytyi sieltä Tellervo ja Mauno Koivisto nuket.
Otin muistoksi kuvan omiin kansioihin.

Vielä ihana lavatanssi esitys nukeilla.
Kyllä oli monenlaista tanssahtelua ja tyyppiäkin mukana.



Minä valmistelen niitä nukkelan häitä kesäksi.
Mari morsian on kasvatellut hiuksiaan , haluaa olla silloin prinsessa.
Minä olen suunnitellut hääpukua ja sulhaselle asua.

Rumboxi on valmis vaan tyttäset eivät ole saaneet koko vaatetusta,
alusasuisina ovat, heille teen juhlavat mekot häihin.

Näin olen touhunnut ja tekemiset hitaasti valmistuu,
olen antanut itselleni luvan olla vähän saamaton.
Laitan kuvia taas kun etenen tekemisissäni.

Kiitos käviöille ja toivotan mukavaa kevään alkua.
Terveisin Sirkkis ♥

14 kommenttia:

  1. Dear friend,

    What a lovely pictures!
    Love the last picture very much!
    It's really amazing...just beautiful...

    Happy Easter and happy spring...
    Love MarijkeXXX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marijke vierailusta ja hauskaa pääsiäistä.

      Poista
  2. Oikein hyvää pääsiäistä myös Sinulle. Niin ihania nukkeja jälleen. Tuo neekerinukke on aivan ihana, ja minusta se on neekerinukke eikä mikään muu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minusta ne on neekeri-nukkeja. Tuo peruukki teki nukesta ihan Bob Malin näköisen

      Poista
  3. Manu ja Telle ovat hyvin aidonnäköisiä ja iloiset nukketanssit siellä on ollu :) Hauskaa Pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli monia julkkiksia nukkeina, mutta tuo pari on tosi ihana.

      Poista
  4. Mukavaa kevättä sinulle Sirkkis ja terveisiä nukkelan väelle:)

    VastaaPoista
  5. Monen moista sinulla onkin työnalla. Oikein hyvää pääsiäistä ja kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kävin katsomassa sinun ihania valokuvia ym. Iloinen pääsiäinen sinulle.

      Poista
  6. Ihania nukkeja. Oikein hyvää pääsiäistä sinulle sirkkis.♥

    VastaaPoista
  7. Ihka selvästi Manu ja Tellervo ovat päässeet kuviin. Minullakin oli tuollainen tumma hipiäinen-nukke ja veljeni omi sen itselleen ja nimesi Tintaksi...
    Hyvää kevättä Sinulle =))

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...