keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Yllätys kiitos


Kevät on vuodenajoista vaihtuvin ja yllättävä.
Viikonloppuna kun verhon nostin ylös oli talvi tullut,
kauniin lumisena ja kuva aamun sinisyydessä otettu.


Sitten kommenteissa oli yllätys,
"Mummon mökin" Laurilta.
Kauniin sanoin hän antoi minulle kiitosta,
Ihan otti sydämestä tuommoinen yllätys. 
Kiitos Lauri ♥


Lähettämäni arvonta palkinnot ovat perillä,
Vain yksi saaja on matkoilla ja kyllä hänkin saa yllätyksen.
Jokaiselle meni myös yllätys makoinen.

Siis nyt oli yllätysten päiviä ja minulle ainakin jäi hyvämieli.
Tervetuloa uudet lukijani , toivon teidän viihtyvän.

Minulla on vielä vähän keskin vauvapaketti,
kuvaan sen kun olen kaikki viimeistellyt.
Kaikille keveää keskiviikkoa
T. Sirkkis

lauantai 21. helmikuuta 2015

Hiihtolomat alkoi


Nyt alkoi koululaisten loma etelä-pohjanmaalla.
Koulut järjestivät ulkoilutapahtumia  lomanalkuun.
Liukurimäessä kävivät sankoin joukoin ja
kuntohiihtoladulla ja järvenjäällä on väkeä paljon.
Sää vain muuttui loskaiseksi kun asteen verran lämmintä.

Tälläisiä kiemura keijuja eilen ompelin,
kuvan löysin netistä mutten ohjetta.
Nuo ovat juuri siinä rajalla, että sain ne tehtyä,
Tuo sormieni motoriikka alkaa olla pienissä asioissa huono.

Arvonnan palkinnot ovat kaikki matkalla saajilleen.
En laita kuvia vielä, odottelen postin perille tuloa.
Vielä kiitos osallistumisesta.


Kirpparilla kävimme ja nämä löysin ja nukke saa hienot tossut.
Taas on pieni takapakki liikkumisessa joten,
istun ja makaan ja yritän jumppaliikkeitä tehdä.
Kipu ei anna kävellä.
Nyt jatkan kutomiseni loppuun ja sitten pääsen
 nukkea pukemaan  ja tekemään poikatyttöä, jännää.

Kiitos käynnistänne ja kommenteista ovat mukavia luettavia.
Toivotan kaunista kevättä joka on tulollaan .
T. Sirkkis

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivää ja voittajia


Mukavaa ja iloista päivää ja kiitos kaikille 
jotka muistitte minua ihanin postein.
Itse löin laimin kaikki postikortit ym.
Olen pikkuisen taas sairastellut mutta kyllä elämä voittaa.

Minulla on ihana lapissa asuva ystävä ja
hän muisti jälleen ihanilla keräilykorteilla.
Hän on postikorttien keräilijä niin kuin minäkin.
Hän kerää upeiden tekijöiden kortteja ja
minä olen aihekeräilijä .
Kuvassa on nukke-, kampaus- ja kylpemiskortti.
Kiitos Maarit 


Sitten siihen arvonta kilpailuun 
sain 16 osallistujaa ja tarkasti luin kommentit.
Voitto menee Tuulento blogaajalle,
Hänen ajatus oli aika lähellä minun toivetta,
poika-tyttö josta lähden sitä työstämään.
Valmiin nuken laitan tänne jonkin viikon kuluttua.
Kaksi lisäpalkintoa arvoin ja ne saa
 Selma-blogaaja ja Heleena-blogaaja.

Ottakaa yhteyttä S-postilla osoite tietojen varmistukseksi.
Kiitos kaikilla osallistumisesta.
Palkinnot kuvaan kun vastaanottaja on ne saanut.

Yläkuvan torson tein itselleni korupidikkeeksi.
Kuvassa saamiani lahjuksia.

Nyt toivotan kaikille mukavaa keväistä helmikuuta.
Tervetuloa uudet lukijat ja viihtykää ♥
T. Sirkkis


perjantai 6. helmikuuta 2015

Nukke-lapsi kilpailu-arvonta.


Ostin tämän pienen nukenpään viimekeväänä
taiteilija Airi Kentala'lta Harrin taidenäyttelystä.
Pää oli valkoinen ja silmät eriparia ja melkein mustat.
Hiuksia oli muutamin vedoin myös tehty.
Kysyin luvan saanko maalata mieleisekseni ja lupa tuli.
Nuken pää on mielestäni kauniisti muotoiltu ja hyvin siro.
En halunnut tehdä siitä voimakkaan väristä ja
säilytin alkuperäisen hillittynä, kuvan on väri liian tumma.


Vartalosta tein pienen hennon oloisen,
koska se ei tässä ole se tärkein asia.
Kangas on puuvillaa ja teksti siinä on muisto ja rakkaus.
Onhan nukke meille tytöille ehkä pojillekki ollut ihana
hellyyden ja hoivaamisen kohde joka on saanut 
meiltä paljon rakkautta, säilyy muistoissamme aina.


Nukkea tehdessäni mietin kauan onko poika vai tyttö.
Siinä on pienen lapsen hentoa suloisuutta jota on lapsissa.
Mielestäni taiteilija on saanut ihanan lapsen muodon kasvoihin.
Nukke on 35 cm pitkä.

En ole pitkäänaikaan järjestänyt minkäänlaisia arvontoja.
Nyt on mahdollisuus osallistua, säännöt ovat seuraavat:
Osallistua voi minun lukijat ja muut nimellään ei anonyymit.
Kerro kommentissa seuraavia asioita,
Tarvitseeko nukke vaatteita, onko hän sinusta tyttö vai poika.
Minkä nimen katsot hänelle sopivan.
Jos teen hänelle vaatteita niin kerro väri ja materiaali.

Palkintoa en kerro vielä vaan kerro mitä sinä harrastat.
Kilpailuaika on 12,2-15  klo 24 asti.
Voittajan kerron sen viikonlopun aikana,
ota minuun yhteyttä sivun yläoikealla olevaan Spostiin.
Jos ei tule yhteydenottoa 17,2 mennessä voitto siirtyy seuraavalle.

Kiitos käynnistänne ja kommenteista,
hauskaa  heleää helmikuuta kaikille käviöille.
T. Sirkkis

Mukavaa kevättä ystävät.

Heippa pitkästä aikaan , en ole saanut mitään erityistä aikaseksi ja tuntui jottei löydy kirjoitettavaa. Nyt tulin toivottamaan Hyvää...