lauantai 21. helmikuuta 2015

Hiihtolomat alkoi


Nyt alkoi koululaisten loma etelä-pohjanmaalla.
Koulut järjestivät ulkoilutapahtumia  lomanalkuun.
Liukurimäessä kävivät sankoin joukoin ja
kuntohiihtoladulla ja järvenjäällä on väkeä paljon.
Sää vain muuttui loskaiseksi kun asteen verran lämmintä.

Tälläisiä kiemura keijuja eilen ompelin,
kuvan löysin netistä mutten ohjetta.
Nuo ovat juuri siinä rajalla, että sain ne tehtyä,
Tuo sormieni motoriikka alkaa olla pienissä asioissa huono.

Arvonnan palkinnot ovat kaikki matkalla saajilleen.
En laita kuvia vielä, odottelen postin perille tuloa.
Vielä kiitos osallistumisesta.


Kirpparilla kävimme ja nämä löysin ja nukke saa hienot tossut.
Taas on pieni takapakki liikkumisessa joten,
istun ja makaan ja yritän jumppaliikkeitä tehdä.
Kipu ei anna kävellä.
Nyt jatkan kutomiseni loppuun ja sitten pääsen
 nukkea pukemaan  ja tekemään poikatyttöä, jännää.

Kiitos käynnistänne ja kommenteista ovat mukavia luettavia.
Toivotan kaunista kevättä joka on tulollaan .
T. Sirkkis

17 kommenttia:

  1. Suloisia kiemurakeijuja! Olet sinä taitava, vaikka kädet ja selkä tekevät kiusaa. Se on kyllä harmillista, kun tiedän, että mieli tekisi niin monenlaista jos pystyisi.

    Toivottavasti alkaa helpottaa ja pääset taas mielipuuhiisi :-)

    VastaaPoista
  2. Oliko nuo nuken sukat? Minä olen nyt innostunut kutomaan langanlopuista sukkia, laitan ne sitten jonnekin keräyslaatikkoon.
    Jännittää vähän tuo postin tulo!!

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja niin suloisia nuo kippura enkelit. Sinnikäs olet kun kivuilta saat noin kaunista jälkeä...

    VastaaPoista
  4. Nämä Keijuset ovat niin keväisen sulokkaita että! Olet niin taitava näissä pikkujutuissa, jotka ovat vaativampia tehdä kuin isot nuket niiden pienen koon takia.
    Mukavaa pyhäpäivää ja toivottavasti kivut helpottavat.

    VastaaPoista
  5. Kauniita keijuja! Paranemisia <3

    VastaaPoista
  6. Ihania kiemurakeijusia!

    Meillä loma alkaa viikon päästä. Odottelen jo kovasti, että jos hiihtokelit suosisivat. Lumesta ei ainakaan ole puutetta!

    Mukavaa alkavaa viikkoa ja toivottavasti kipuilusi helpottuu!






























    VastaaPoista
  7. Keijut ovat tärkeitä, niitä tarvitaan tässä maailmassa! Paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  8. ♥suloisia keijuja! Hyvää vointia♥

    VastaaPoista
  9. Niin somia keijuja, kauniita. Taitavasti tehtyjä.

    VastaaPoista
  10. Ihania kiemurakeijuja ja suloiset sukat saajalleen. Mukavaa hiihtolomaa.

    VastaaPoista
  11. Sieviä olentoja olet värkännyt. Toivottavasti kipu hellittää ja pääset liikkumaan.
    Loskaksi muuttuivat meidänkin lumet täällä Oulujoki-varressa. Nyt tosin taivaalta tulee taas valkeita hiutaleita.

    VastaaPoista
  12. Kiitos keijuista :) Sinulle on postia blogissani!

    VastaaPoista
  13. Voi miten somia keijuja olet ommellut. Sukat ovat myös niin kauniita.
    Toivottavasti kipu hellittää.. paranemisia sinulle Sirkkis:)

    VastaaPoista
  14. Kiitos vielä täälläkin ihanasta rasiasta, jonka posti toi minulle! Väri oli täysin minun makuuni, juuri tuosta sinisestä tykkään. Jos minulla olisi lastenlapsia laittaisin rasiaan kaikkia pieniä aarteita joita olisin heiltä saanut, piirustuksia ym, mutta kun ei ole, keksin jotain muuta. Mökillä siinä voisi säilyttää karkkia tai vaikka tuoksukynttilöitä. Kiitos vielä Sirkkis!

    VastaaPoista
  15. Kiitos lähetyksestäsi, se tulikin äkkiä perille. Mukava oli sisältökin :)

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...