perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kaikki tahtoo tanssia


Ompa ollut hauskat päivät, kun olemme seuranneet millainen vaikutus 
 tuolla perforsmanse teoksella on ohikulkijoihin.
Idea on taiteilija Kaarina Kuusisto-Lukkarin.
Ihailimme hänen tekemiään tyllimekkoja joita on Sotkmon- ja
Kuhmon seudulla jo useassa paikassa.
Ukko-kulta sanoi jotta jos mekin laitetaan,
Kysyin taiteilijalta saako laittaa ja lupa tuli heti ja kehoitus 
herätellä näitä pohjalaisia nauramaan, minä vähän epäröin .
Rohkaisulla asiasta päätin uskaltaa ja hauskaa on ollut.


Lapset ja nuoret ovat hassutelleet ja tehneet mukavia tanssiliikkeitä.
Moni on myös kuvannut itseään ja kavereita mekon kanssa.
Toteamuksena vielä varttunutväki osaa ohittaa ilmeettömänä, valitettavasti.
Minua tuo naurattaa ja sen tarkoitus on juuri se.
Viikonloppuna on rysköötapahtuma ja Jukka Rintalan
muotinäytökst joten mekkoja on paljon näkösällä tällä alueella.
Ensikuussa alkaa tango-markkinat Seinäjoella
ja tämä meidän juttu sopii näille kaikille tapahtumille hyvin.

Kiitos käynnistänne ja kommenteista.
Mukavaa kesänaikaa kaikille täällä käviöille.
T. Sirkkis

19 kommenttia:

  1. Onpa koivu saanut nätin mekon yllensä. Oikein mukavaa kesänaikaa myös sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Ihana hyväntuulen taideteos. Joku nostelee suupieliä ylöspäin :)
    Tuon nähdessään rohkenee varmasti ujonpikin pyörähtää muutaman tanssiaskeleen verran.

    VastaaPoista
  3. Tosi hauska idea:) Enemmänkin saisi ympäristössä olla tällaisia hymyn huulille saavia juttuja.

    VastaaPoista
  4. 10 pistettä ja papukaija-merkki uskaltamisesta, kivannäköisiä!

    VastaaPoista
  5. Ihana idea :)
    Meidän kauppareissun varrella on myös kiva jutska, pitää se joskus kuvata :)

    VastaaPoista
  6. Ihan täs meinaa ruveta tanssahtelemahan ☺
    Ihanat tyllihameet☺

    VastaaPoista
  7. Pohjalaisetkin osaavat olla hauskoja. Kiva idea - kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä idea on sukulaistaiteilijalta Sotkamosta. Enkä minäkään ole pohjalainen kuin kaukaa.

      Poista
  8. Mietin, että mitäs mahtaisivat satakuntalaiset tästä tykätä. Heissähän on aika paljon samaa kuin pohjalaisissa...

    Kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin minäkin pelkäsin vaan minut puhuttiin ympäri. Nämä pohjalaiset on sellaisia omanreviirin väkeä ja menevät ohi naama totisena. Nuorista se on hauskaa, olisi hauskaa tietää kuinka paljon sitä on valokuvattu.

      Poista
    2. Anoppini oli pohjanmaalta ja itse olen Satakunnasta, joten tiddän jotain näistä maakunnista;) Nyt asun Keski-Suomessa, harjukaupungin saarella ja täällä tuntuu itäinen rentous hiukka enempi eli äidin puolelta peritty karjalaisuuteni ei herätä niin huomiota kuin Satakunnassa. Siellä ihmiset eivät puhu toisilleen tuntemattomat hisseissä, eivät jonoissa, eivät toreilla eikä turuilla, toki poikkeuksiakin oli, kuten umpisatakuntalainen ja vilkas isäni.

      Joskus on ihan kiva tulla ympäripuhutuksi, vaikka sitten miettiikin, että mihinkäs taas lupauduin. Tuo nyt tuo vain iloa tähän suven koletuteen. Tuntuu lokakuun lopulta, paitsi ei ole ruskaa.

      Poista
    3. Leena, minä olen helsinkiläinen ja ukko-kulta on Sotkamosta ja olemme eläkkeellä täällä pohjanmaalla. Siksi nuo ihmiset vierastaa meitä kun olemme 'junantuomia'. ja heidän mielestä outoja. Tosin meillä on hauskaa seurata ihmisten reaktioita.

      Poista
  9. Onhan tuo aika vinkeen näkönen hamekoivu. Kai ne joskus sitten kerätään poiskin, nuo tekstiilit. Meilläpäin harvemmin näkee näitä juttuja, ei kai ole uskallusta, paitsi jossakin opiskelijaporukassa.
    Viihdyttäviä tangomarkkinoita, seuraan niitä vain telkkarista.

    VastaaPoista
  10. ♥hauska! Mukavaa maanantain jatkoa sinne♥

    VastaaPoista
  11. Nuo on kivoja tuollaiset tanssivat koivut. Meillä alkoi nyt Hilpeä heinäkuu ja siihen pohjautuen on keskustan rantaraitille tullut ulkoilmataidetta. Sinne oli joku kainuun taiteilija laittanut muutaman hameen koivuille ja toiveena oli, että saa laittaa lisää ken haluaa. Tykkään näistä oivalluksista kovasti!

    Mukavaa tangon taikaa ja hilpeätä heinäkuun jatkoa!

    ps. En päässyt kommentoimaan.jostakin syystä sivuillesi muutamaan viikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu se kainuulainen taiteilija on ukko-kullan serkku ja hänen rohkaisusta tein meille pohjanmaalle samaa ideaa. En tiedä miksi ei ole toiminut kommenttiloota. En ole mitään muuttanut asetuksissa. Hauskaa juhlakautta sinulle myös ♥

      Poista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...