perjantai 21. helmikuuta 2014

Pieniä tekemisiä viikoksi.


Minulla on ollut paljon ohjelmaa joten en oikein ole tännekkään kerinnyt.
Harrastuksiini liittyviä ja materiaalien hankintaa nukke tekemisiin.
Minä aloitin tuon viimeisen satsin noita nukkekotinukkien valmistusta.
Kuusi erilaista nukkea on tehtävänä ja isompia pari ensi tilassa valmistuvaa.
Joten aika nukkemaista on lähiaikoina valmistumassa.
Nukkekotiinki on tulossa kylpyhuoneen rakentaminen ja ompelimo.


Tähän kalustesarjaan maalaan noita lautasia pari lisää ja pienen tarjokin.
Menevät ensimmäiseen polttoon ja ovat kahdenpolton arkikäyttötavaraa.


Paljon on maalauksia kesken jo muutamissa poltoissa olleita.
Vasta tämän kevään maalaamisista ensimmäinen valmis,
yhden ruusun maljakko ja harvinaista olen erittäin tyytyväinen siihen.
Minulta kun puutti tuollainen yhdenkukan vaasi.

Täällä meidän suunnalla on ensi viikko hiihtolomaa ja ei lunta laisinkaan.
Ystävättäreni kanssa suunnittelimme järjestävämme lapsille ohjelmaa.
Päivä pääsiäisaskartelua ja siihen sisältyy monia mahdollisuuksia.
Voi maalata posliinia tauluksi tai esineitä.
Muotoilla Fimosta joitain hauskoja otuksia tai esineitä.
Pääsiäiskortteja tehdään ja virpomisvitsoja myös.
Tietysti otamme toiveita huomioon jos materiaalimme riittää.
Yritimme ostaa kaikenlaista mistä jotain kivaa voisi tehdä.
On siinä vilinää koko päiväksi jos vaikka välillä syödään ja huilataan.

Jos tämä onnistuu on mahdollista joskus jotain vastaavaa myös tehdä.
Joten minun ensi viikko on onnellista käsillä tekemistä.
Kiitos käynnistänne ja viesteistä, oli ilo saada niitä lukea.
Toivotan kaikille mukavaa viikonloppua.
T. Sirkkis

11 kommenttia:

  1. Mukavaa tulevaa askarteluviikkoa teille!

    VastaaPoista
  2. I wish you a very nice weekend!

    Kisses, Juliëtte

    VastaaPoista
  3. Viihtyisä takkahuone.
    Muutkin tekemäsi työt on niin kauniita !

    VastaaPoista
  4. Ihanaa viikkoa, tulee taatusti olemaan vilskettä! Se on vain hauskaa!

    VastaaPoista
  5. On aina niin mukava kurkata tekemisiäsi. Kaunista nukkien kotia, posliineja ja iloita lasten kanssa askartelusta.

    VastaaPoista
  6. Todella kaunista.. mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  7. ♥ ihanuuksia! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Ihanan kaunista , iloa silmille ☺

    VastaaPoista
  9. Ihastuttava takkahuone, sävy sävyyn. Iloista askartelua !

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...