maanantai 5. elokuuta 2013

Kesäterassilla


Elokuu on alkanut ihmeen aurinkoisen lämpöisenä.
Vain muutamia sadekuuroja on ropissut ja joskus yölläkin.
Meidän Karhunköynnös on kukkinut ahkerasti ja se on ihanan iso.
Jos haluaa saada kauniin kukkivan köynnösseinän ,
helpoin on tuo Karhunköynnös joka on monivuotinen,
 helppo hoitoinen ja talvehtii hyvin
Köynnöksen juurella on iso raparperi ja ahkerasti käytetty.


Terassimme on vain ruukkupuutarha.
Kaikki ovat kumminki hyvin kukoistaneet ja ovat isokokoisiakin.
Antavat hyvin auringonsuojaa, koska meille paistaa kokopäivän.
Aamulla idästä nousee ja silloin köynnökset saavat auringon. 
Kokopäivän eteläinen taivas lämmittää suoraan meille.
Siksi tuota suojaa tarvitaan kun huoneiden lämpö voi nousta n. 30 asteeseen.
Tuuli ja sade osuu myös suoraan terassille.


Tämä minun ukko-kulta on sellainen 'itetaiteilija' , aina välillä.
Tämän ihanan kukkalaatikko-kärryn teki jo kauan sitten.
Tänä vuonna laitoin valkeita kukkasia siihen ja ovat kukkineet hyvin.

Kohta kukkiminen vähenee ja syksy saapuu, siksi tein kukkajutun nyt.
Me olemme tuo ukko-kullan kanssa aina tehneet omanlaisia pihoja.
Hauskaa kun vielä vieraatkin kiitosta antaa , jopa muistavat entisiäkin.
Mukavaa elokuun alkua ja toivon suvisten ilmojen jatkuvan.
Kiitos käynnistä ja kommenteista kaikille ♥

16 kommenttia:

  1. Aivan ihana karhunköynnös, tahtoo samanlaisen! Niin ja muutkin istutukset on kauniita ja kiva kärry. Iloista elokuuta S&R <3

    VastaaPoista
  2. Kaunista on ja tuo kukkalaatikko-kärry on vallan ihana:)

    VastaaPoista
  3. Kaunista niin kaunista. Minulla on sellainen kolmen K:n tai vaikka neljänkin intohimo: kasvit, koirat, käsityöt, kirjat. Tuli mieleeni kun katselin kaunista terassiasi.

    VastaaPoista
  4. Kauniisti kukkivat kukkasi :D Minuakin kiehtoo tuo karhunköynnös, mökillä on humalaa, mut se on vähän aikaa vain hyvännäkönen.

    VastaaPoista
  5. Kaunista on. Meilläkin on ollut just tuollainen Karhunköynnös joskus 90-luvulla rivotalossa. Me kutsuimme sitä Elämänlangaksi. Eilen muuta laitoin postia sinulle.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eämänlanka on vaalea rosa tai sininen ja ei monivuotinen. Karhunköynnös nousee juuresta joka vuosi uudestaan ja on leviämiseen herkkä. Varsikin on voimakkaampi ja lehdet isompia. Kukkien väri valkoinen tai hiukkasen punertava niinkuin meillä. Meillä ruohonleikkaaja pitää huolen jottei leviä. Minä uteliaana odottelen ♥

      Poista
  6. Kauniisti kukkii ruukkupuutarhasi! Millä ihmeellä saat ne noin kukoistamaan, annatko Substralia rakkauden lisäksi! Teillä on kivat yhteiset harrastukset ukko-kultasi kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelen joka viikko kesänajan kesäkukkalannoitteella. Sitä olen jo vuosia käyttänyt mitään muuta en osaa tehdä sitten kuin nyppiä kuolleita kukkia pois. Moni hoitaa jotenki minä annan kasvaa vain.

      Poista
  7. Jännä, minulla on samaa köynnöstä kiusaksi asti, mutta täälläpäin sillä on nimenä elämänlanka.
    Ihka ihanat nuo kottiset kukkineen :)

    VastaaPoista
  8. Vielä kukkii kukat kauniisti.
    Toivotaan, että lämpöä piisaa vielä pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsken kastelin ja kurkin niin nuppuja ihan täynnä vielä.

      Poista
  9. Ihanaa kukkaloistoa siellä! :) Vielä saamme nauttia kesästä ja kukkasista jonkin aikaa.

    VastaaPoista
  10. Karhunköynnös on kiva, kun se pysyy aloillaan, minulla vähän villiintynyt ja häirköi joka paikassa :(

    VastaaPoista
  11. Hay Sirkis,

    Ohhh...wat een prachtige foto's
    Ik ben er weg van..

    Lieve groetjes,
    Marijke
    www.marijkevanooijen.blogspot.com

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...