perjantai 5. heinäkuuta 2013

Punajuuret tarjouksessa

 
Käytän vierasta konetta joten kuvia en saanut tänne laitettua.
 
50 vuotta sitten koulukavereina olleet tapasivat.
Ukko-kullan juhlaan lähdin minäkin mukaan sivustaseuraajaksi.
Monenlaisen ohjelman puitteissa sai ukko-kulta luvan siellä esittää
seuraavan runon joka on tositarina.
 
Poliisien perkuleet ottivat ajokortin pois
sanoivat minun olevan huonomuistisen
valehtelevat
minä muistan ja hyvin muistankin
kaiken tarpeellisen.
 
Eukkokin on samaa mieltä
pitää minua muistamattomana
kelvottomana autonrattiin
itse on huonomuistinen horisko.
 
Kävin kaupassa
ostin kaksi kiloa punajuuria, olivat tarjouksessa
kotona eukko motkotti
olisi pitänyt ostaa kahvia eikä punajuuria
oma vikansa, kun ei sanonut.
 
Kiukuttaa kun ei ole sitä ajokorttia
autoa osaan ajaa
katsokaa koneeltanne olenko ajanut kolareita!
uskokaa hyvällä, pirun poliisit.
 
Pitää kävellä kauppaan eukon asialle
ostan punajuuria,ovat tarjouksessa
kolme kiloa terveellistä syötävää.
 
Ei sille eukolle mikään kelpaa!
jos se vaan olisi sanonut kahvia
tuo kahvia
olisin sitä raaskinut tuoda
mutta kun ei sanota, niin ei sanota.
 
Poliisit veivät ajokortin
mihinkähän se auto jäi?
 
Eukon mieliksi menen kauppaan
punajuuret ovat tarjouksessa
taidampa ostaa reilusti
ainakin viisi kiloa.
 
Kiukuttaa tämä jalkamiehen osa
turhaan veivät ajokortin
kyllä minä muistan.
 
Onkohan auto huollossa
vai onko se pojalla
punajuuret ovat tarjouksessa
pitäisiköhän ostaa niitä ?
 
Tämän on kirjoittanut Keijo Karhunen
 
Tässä meille monelle pieni ajatuksen paikka.
Kauniita kesäpäiviä ja kiitos käynnistänne
 


7 kommenttia:

  1. Kyllä tarina on totta, ehkä pian itsellekin!

    VastaaPoista
  2. Kiva runo ja ajattelemisen aihetta !

    VastaaPoista
  3. Niinhän se on, että vanhenemme kaikki ja krempat ei ainakaan vähene. Huumorilla selviää paljosta.

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...