perjantai 28. kesäkuuta 2013

Lemmikki nättinä


Lemmikki on 'lemmenkukka', kukkien maailmassa.
Yhtä lempeä on mielestäni tämä pieni nukke, hänestä ollut kuvia aiemminkin.
Viimeinkin Lemmikin mekko valmistui ja oli sen tekeminen vaikeeta.
Paljon pieniä pistoja ja minun kädet eivät meinänneet totella ompeluksissa.


Tämän asun alle tein erilaisen alusasun , hyvin ohuen.
Ohuen siksi jottein pönkötä mekkoa liikaa.
Alusasuja on useampia jo tehtynä ja keskenkin jotain vielä.
Näytän joskus koko vaate kokonaisuuden kun on valmiina.
Mekkojakin on tekeillä pari erilaista, löysin ihania malleja.
Vaateripustimet puuttuu kun ei ole ollut materiaalia siihen.


Netissä olen nähnyt kuvia kun ovat erikoisella vekityslaitteella
vekanneet nukkien mekkoihin  kestäviä 'pliseerauksia.
Hyvien vekkauksien tekeminen on vaikeeta kun 
siihen tarvitaan viivoitin, mittanauha ja satoja nuppineuloja.
Sitten minulle tuli keksintö ja ostin auton ilmasuodattimen.
Siihen viivoittimella painoin kankaan väleihin ja sumutin märäksi.
Viikon se siinä kuivui  ja sitten vedin sen pois siitä.


Tälläisen sain aikaiseksi, vielä pieni ongelma ratkaisematta.
Nyt pitäisi saada ne silitettyä teräviksi.
Sitä olen pähkinyt jotta mitenkä sen saisin tehtyä.
Mittat vekissä on n. puolisenttiä ja kankaan pituus 20 cm.
Tämä on vasta koeversio joten harjoittelua on vielä.
No ongelmia tulee ja menee joten mietintämyssy päähän.

Tälläisin jutuin tänään ja taidetta menen katsomaan ja siitä kerron sitten.
Kiitos käviölle ja kommentit ovat ihania luettavia.
Mukavaa kesäviikkoa kaikille.
Lehdessä luki jotta aurinkoa saa ottaa, siis aurinkoon ♥


15 kommenttia:

  1. Todella kaunista ja somaa.. tykkään:)

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kaunista! Kyllä sinulla on kärsivällisyyttä, kun jaksat noin pieniä näperrellä. Tulos on sitten todella nättiä. Aurinkoon, kyllä, nyt on siitä nautittava, kun on sen aika, tavalla tai toisella. Minä lähden ruohoa leikkaamaan, jos ei nyt sitten rupea satamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras tapa juuri liikkuen auringossa, silloin ei pala.

      Poista
  4. Hieno idea vekkien tekoon! Suloinen Lemmikki ja lemmikin koti on vallan ihana!

    VastaaPoista
  5. Onpas Lemmikki suloinen, ei hänelle mikään muu nimi sopisikaan.
    Mikä mahtava idea vekitykseen, hienoa :)

    VastaaPoista
  6. Vähän ällistyneennä luen keksintöäsi pliseerauslaitteesta. Siis oikeesti: luovuus ei tunne rajoja!!
    Minä panisin vain koko nipun kasaan ja painaisin raudalla, mutta sinua se ei tyydyttäisi!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin tuulin jotta koko nippu vain raudan alla, ei onnistunut. Minun mini- silitysrauta on yhden cm kokoinen , ei sekään onnistunut. Kyllä minä sen vielä keksin.

      Poista
  7. ♥ oi ihanuus tuota nukkea laukkuinensa! Olet taitava!

    VastaaPoista
  8. Ihana Lemmikki ja hieno vekityslaite ? Tuulentoa komppaan silitysasiassa :)

    VastaaPoista
  9. Voi. kuin ihana Lemmikki-nukke "asuntoineen".<3 Kyllä sinä osaat.

    VastaaPoista
  10. Kyllä on kaunis Lemmikki ja laukku. Tuota vekkausta olen joskus nähnyt lampun varjostimen tekemisessä. Tosi hyvä kikka.

    VastaaPoista
  11. Kyllä kauniille Lemmikille kelpaa tehdä vekkihameita, kun on noin kätevä "kone" ;)

    VastaaPoista
  12. Oi miten kekseliästä..ja niin paljon ihania vaatteita. Käsinompelu on ihanaa, vaikka kyllä sattuvaa! Mutta jokin siinä kiehtoo..

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...