lauantai 18. toukokuuta 2013

Rintamalotta


Tässä hän on jo jonkin aikaa valmiinakin olleena.
Hänet on pelastettu vuosia sitten tulipalosta .
Jossakin määrin vaurioitun mutta nuken omistaja kielsi koskemasta,
 nuken vahingoittuneeseen ulkonäköön..
Toisaaltaan ymmärrän häntä kun perusteli asiansa.

Tulipalossa vaatteet tuhoutuivat käyttökelvottomiksi ja ne tein uudet.
Kangas on hankittu SA-intti myymälästä ja on alkuperäinen laatu.
Alunperin aloitin puvun tekemisen puretuista lottapuvun kangaspaloista.
Huonon laatunsa vuoksi ja toisaaltaan kangas ei riittänyt.
Jouduin kaiken aloittamaan uudestaan kun saimme kangasta uuden veroista.
Ongelmana tässä oli kankaan kovuus joka kolmen pesunkaan jälkeen 
ei tullut kovin pehmeäksi.
Pienien kappaleiden ompelu paksusta kovasta kankaasta on hankalaa.
Halusin työn kaikkisaumat niin siisteiksi kuin minun taidot riitti.

Nuken alkuperäinen omistaja on entinen lotta vuosimallia 1938.
Valmiiseen nukkenasuun kiinnitetään hänen alkuperäiset lottien merkit.
Hihanauhan teki alkuperäistä mallina käyttäen käsityöntaitaja.
Nukke on Martta-nukke Pipsan toisinto.



Tein nukelle myös rintamalotan repun, kun kangasta riitti.
Tuon asun tekemiseen kaikkien ongelmien jälkee vei reilun vuoden.
Nyt nukesta on tehty myös postikortti ja niita saa Taidekeskus Harrin 
veteraani näyttelyn yhteydessä ostaa.

Minä valitettavasti edelleenkin olen puolitehoinen flunssan jälkeen .
Sää ei myöskään ole suosinut tuota astmaa vaan tuppaa henkiloppumaan.
Kiitos kaikista ihanista kommenteista ja ihanaa kun olette vierailleet täällä.
Nyt nauttikaamme kevään kauneudesta.


19 kommenttia:

  1. Upeat vaatteet olet ommellut nukelle.. on todella kaunis:)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihastuttavan ihana!
    Helteisen lämmin ja aurinkoinen sää hullaannuttaa luonnon ja ihmiset!

    VastaaPoista
  3. Olet tehnyt upeaa työtä :-).. Ja paranemisia siulle....

    VastaaPoista
  4. Kyllä olet tuon kanssa työtä tehnyt. Mutta tulos on loistava.
    Paranemista ♥

    VastaaPoista
  5. ♥ pikaista paranemista taitavalle nukentekijälle!

    VastaaPoista
  6. Upeeta, että näin hienosti sait pelastettua hienoa hienomman nuken. Ei tämmöisessä työssä lasketa vaivaa tai työtunteja, kun saa historiaa tallennettua jälkipolville ja muistoja omistajalleen. Todella mahtava juttu!
    Toivottavasti voit jo paremmin pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavaa työtä taas, eikä haittaa nuken vähän ränsistynyt ulkomuoto. Tykkään kovasti! Jaksamista astman ja säitten kans <3

    VastaaPoista
  8. Uskomatonta kuinka paljon aikaa menee noiden nukkien kanssa. Tämä Lottanukke on jo kulttuuriteko!! Hienoa, että postikortteja saa ostaa.

    VastaaPoista
  9. Very lovely! I like her clothing!
    Sorry to read that you are not fit!
    I hope you will be better soon!

    Kisses, Juliëtte

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa! Iso urakka mutta hieno lopputulos!

    VastaaPoista
  11. Hay Sirkis,

    Dit popje is een schatje.
    Wat een leuke kleding!

    liefs,
    Marijke
    www.marijkevanooijen.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marijke , tämä on sota aikainen nukke joka pelastui tulipalosta. Tein kaikki vaatteet uudet vanhan mallin mukaan.

      Poista
  12. Paljon olet työtä tehnyt tuohon nukkeen. Tulos on mitä hienoin =))
    Toivottavasti voit jo paremmin =))

    VastaaPoista
  13. Voi kuinka liikuttavan söötti lottasi on! Ei haittaa yhtään nokiset posket. Merkille panin tuon tyyliin sopivan selkärepun, se kai kuuluit univormuun. Se jotenkin liikautti sydäntäni, sinne reppuun vain pakattiin tarvittavat ja lähdettiin sinne jonnekin.

    VastaaPoista
  14. El resultado es impresionante! Un abrazo, Arantza.

    VastaaPoista
  15. http://www.nydpshopping.com/index.php?p=product&id=3314&parent=74
    Täältä löytyy naurava John Nissenin nukenpää. Kysyit sitä.
    Terv. Vekki

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...