perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pölökäs ei kana laula


Ihana ilta, kun tuo minun ukko-kulta halusi lähteä teatteriin.
Lähdimme Kontiaisen kylätalolle katsomaan pohjalaista huvinäytöstä.
Kansalaisopiston ryhmänä on Aino Harju tehnyt ja ohjannut näytelmän.
Aili Linde'nin kansannäytelmä pohjalaiseksi muokattuna.
Pölökäs ei kana laula.
En muista koska viimeksi olen saanut nauraa niin kuin tänään.
Näytelmä oli hulvattoman hauskaa hurvittelua pohjanmaalla.
Oli tiilitehtaan johtajaa, hänen alistettu vaimonsa.
Vanhaemäntäkin oli kaikessa poikansa puolella kun muusta ei tiennyt..
Perheen lapsia käytettiin työssä ilmaiseksi ja
johtaja vain kokousti ja vaimo oli piikana kotona.
 Oli Amerikan poikaa ja tilastotieteilijää ja siinä se soppa syntyi.
Onnellinen loppu kumminki.

Tuo Kontiaisten kylätalon väki on mahtavaa porukkaa.
Joka vuosi syntyy uusi näytelmäesitys ja yleisöä joka näytöksessä sali täynnä.
Sanoisin koko kylä on tosi lahjakkaita esiintyjiä ja rohkeita osaajia.
Kunnioitan Aino Harjun uurastusta saada väki niin hyvin mukaan.
Nyt jo odotan mitä ensi vuonna näemme.

Kuvassa nuket markkeeraa näytelmän pariskuntaa.
Pölkäsen isäntää ja sitä kaunista emäntää joka piilossa eli piikana.
Poikanukke on Martta-nukke 'Äkäpoika'.
Tyttönen on Piitu Nykoppin muotoilema jonka tein muutamia vuosia sitten.

Kiitos käynnistäsi ja kommenteista , keväista viikonloppua sinulle

12 kommenttia:

  1. Hauskoja nuo harrastelijateatterien esitykset. Kauniisti olet vaatettanut emännän ja isännän.

    VastaaPoista
  2. Kaunis nukkepari.. mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Voi kun hauskan näköinen pariskunta :)
    Isäntä on niin tomeran näköinen virkatussa liivissään ja emäntä seuraa perässä !

    Mukavaa viikonloppua Sinullekin !

    VastaaPoista
  4. Varmaan oli kiva teatteriesitys! Ihana nukkepariskunta!
    Kun olin pieni, noita virkattuja nukkeja, joka oli tuossa aiemmassa postauksessa oli kaupoissa myytävänä. Minäkin muistaakseni omistin sellaisen. Harmi kun ei ole enää tallessa. Kivaa viikonvaihdetta teille molemmille!

    VastaaPoista
  5. Sopevan näköönen pariskunta :)
    Harrastajateatterilaisista löytyy todella hyviä näyttelijötä.
    Mukavaa viikonloppua, sadekuuroista huolimatta :)

    VastaaPoista
  6. Lieve Sirkis,

    Wat een schattige popjes...
    Het mannetje heeft zo'n leuk vestje aan..

    Fijn week-end,

    Liefs,
    Marijke

    VastaaPoista
  7. Ihania nuo teatterit..mie ootan kesää niin pääsee taas kesäteatteriin, mikään ei voita sitä! Niin kauniita noi siun nuket taas!!!

    VastaaPoista
  8. Hetken mietin mitä on pölökäs. Luin tekstisi ja lopussa selvisi Pölkäsen isännän kanahan se. Hienoa että tuollaista teatteria vielä näkee ja että ihmiset tulevat katsomaan.Aivan ihania ovat nuo nukkesikin.

    VastaaPoista
  9. Que linda pareja!!!
    besitos ascension

    VastaaPoista
  10. Unas muñecas preciosas! Un abrazo, Arantza.

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...