Taidetta ja ajatuksia/studio-sirkkis

Taidetta ja ajatuksia/studio-sirkkis

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Doina Klezmer konserttissa


Jälleen kerran sain nauttia ihanasta musiikista joita taitavat soittajat esitti.
Doina Klezmer 'issä soittivat   Hannu Vasara  viulu
Markku Lepistö  harmonikka
Sampo Lassila  kontrabasso
Tapani Jämsen  lyömäsoittimet.

Yhtye soittaa perinteistä klezmermuiikkia sekä omia sovituksia,
suomalaista ja pohjoisia vaikutteista uudempaa kletzmermusiikkia. 
Musiikki on perinnemusiikkia Israelista jota soitettiin häissä ja erilaisissa juhlissa.

Tämän päivän musiikkina on saanut paljon uusia sovituksia vanhoista melodioista.
Nuoremmat tanssivat iltaisin leirinuotioilla klezmerintahtiin.
On siitä tehty aikoinaan myös pilkkalaulujakin nuorten keskuudessa.
Kletzmerin rytmi tanssiessa muistuttaa askeliltaan Zorban-tanssia.

Alun alkaen sanoitukset olivat hebrean ja jidisinkielisiä.
Saksan, Venäjän ja Puolanjuutalaiset soittivat ja lauloivat klezmerlaulujaan.
Alkujaan tekstit olivat hyvin uskonnollisia ja jopa surullisia.
Suomessa näitä esittei kauan sitten Elis ja Seela Sella.


Doina Klezmerin konserteissa olen käynyt jo kolme erikertaa.
Minulla on heidän levyjä ja kannattaa kuunnellä.
Niistä tulee hyvällemielelle ja puuhastellessa antaa rytmiä tekemisiin.

Minun kesäiset menemiset jatkuu, paljon on nähtävä ennen kuin syksy saapuu.
Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudet lukijat.
Kommentteista tykkään ja vastaankin useimmiten.
Hauskaa tulevaa viikkoa kaikille.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Nukkeja ja taidetta


Sonkakosken Nukkepirtillä kävimme Anneli Mustosen nukkemuseolla.
Anneli Mustonen on nukkemestarin arvonimen saanut jo vuosia sitten.
Annelilla on 20- vuotis juhlanäyttely.
Varsinainen näyttelyaika päättyy 30,7
Tilauksesta vielä pääsee elo-syyskuun ajan vierailemaan siellä.
Nukkeja on esillä 250 jotka ovat Annelin valmistamia .
Näyttely ja koko upea museo on hurmaava kokemus.
Anneli ja hänen miehensä ovat sydämellisiä isäntäparina.


Tämän saksalaisen nukkeperheen sain soft-poltettuna itselleni.
Siis on työtä odottamassa ensi kevääksi.
Sarjassa on isoisä, isoäiti, isä, äiti ja kolme lasta.
Kooltaan ovat nukkekoti kokoa siis pieniä.
Kuvat otti ukko-kulta muistoksi koska ovat minullekin vieraita nukkeja.
Kun itse alan niitä maalaamaan ja vaatettamaan ovat kuvat vinkkejä
ja näen kuinka mestari on ne tehnyt.


Suloisia ovat vaan tuskin minä ihan samanlaisia osaan valmistaa.
Iso haaste ja taas erilaisia nukkeja ovat.


Kotimatkalla poikkesimme Keuruulla vanhaan pappilaan kahville.
Kiertelimme aittoja joissa oli taidetta esillä ja myynnissä.
Entuudestaan tuttu graafikko Heidi Ahonen.
Hänellä oli suloinen kesäateljee jossa näyttely ja myyntiä myös.
Minä pidän eniten hänestä graafikkona vaikka on hän monipuolinen.
Akvarelli ja öljymaalauskin on hänen taidoissaan myös.
Nalle-kortit ja taulut niistä on varmaan monelle tuttu.
www.heidiahonen.fi  kannattaa tutustua häneen.

Taas pieni kerronta ihanista paikoista ja kohtaamisista.
Mukavaa viikkoa kaikille.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Lomamatkan hankintoja


Kävimme  katsomassa Priska Falinin näyttelyä  Sotkamossa.
Taiteilija itse ei ollut paikalla ja kuvia en saanut ottaa.
Hauskoja ja ehkä monelle uudenlaisia posliini-keraamisiatöitä.
Paljon voimakkaita maalauksia ja kertoo Falinin monipuolisuudesta.
Esimerkki kuvaa ei ole, mutta ostin tuon yllä olevan taulun sieltä . 
Se on kiinalainen horoskooppi-taulu, tuo ei ollut varsinaisesti näyttely juttu.
Meitä kun on kaksi kukkoa ' samalla tunkiolla'.
Täma on hauska muisto käynistämme siellä.


Ralf Forsström'in näyttelyä kiersimme kahdesti.
Sama tilanne, kuvia ei saanut ottaa.
Näyttely on Forsströmin lavasteiden pienoismalleja.
Sekä upeita vaatteita teatterien ja oopperoiden puvustuksista.
Muistoksi ostin upean kirjan hänen töistään.


Juminkekosta kirjoitin jo aiemmin, tässä satukirja jonka sieltä ostin.
Mielenkiintoinen tämäkin on ja vaikka satujen lueskelua lapsille.


Lomamatkamme oli antoisa ainakin taiteen osalta.
Ihania näyttelyitä kävimme katsomassa monessa paikassa.
Kaikista on mahdoton kirjoittaa mutta saatte kumminki pieniä vinkkejä.
Kiireettömänä on hauska kulkea ja nähdä monenlaisia asioita.
Tapasimme mukavia sukulaisia ja saimme uusiakin tuttavia paljon.

Kolmatta viikkoa olemme nauttineet herkuista ihanista.
Nyt aloitamme normielämän ja terveellisen ruokailun.
Kotimatkalla ajoimme isojen peltojen ohi ,
eräs pelto oli kahdeksen Kurjen ruokapöytä.
Autosta otettu kuva ja vain tuo onnistui kun pakenivat kauemmaksi.

Kiitos käynistänne täällä ja hauskaa alkavaa viikkoa.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Juminkeko Kuhmossa


Tutustuimme Kuhmoon ja nautimme kaikesta mitä kohtasimme.
Juminkekossa on 'Vepsän myytit ja Kalevala' näyttely.
Esillä olevat maalaukset ovat Aleksei Maksimov'in töitä.

Yllä olevala kuva on Jumikekon sisäänkäynti ja edessä on riittikivi.
Minä koin vierailun siellä jotenki tosi ihanaksi kokemukseksi.
Vain pieni aikapula oli kiusana mutta paljon kerkisimme nähdä.

Siellä lisä efektinä loi mukavan tunnelman kun taustalla soi
 ihana Vepsäläinen perinnemusiikki.
Koko paikka on arkitehtoorisesti hyvin mukavan näköinen.


Tämän taulun nimi 'Katoava kansa'.
Se pysäytti jo nimenä, koska uutisissa olemme Vepsän-kansasta kuulleet.
Taulun 'naivistinen' puhuttelu on erikoinen oivallus.
Ehkä oikeampi ilmaisu on futurisminen.
Vepsäläiset ovat suomensukuinen karjalainen kansa.
Tuollaiset pienet kansanryhmät joiden kieli on erilainen
valtaväestöön verraten jää helposti suurten jalkoihin.
Tapa ja muut perinteiset käytännöt koetaan helposti negatiivisesti
naapurimaamme, vaan toivokaamme heille säilyvää kulttuuria.


'Vaarin kinnas' jota kannattaa katsoa tarkasti, siinä on vaari.
Mukavalla tavalla taiteilija kertoo asiansa,
tekniikka on hieno, livenä.
Maalaukset olivat kaikki hyvin naivistista tarurinan kerrontaa.
Tarkemmin ehkä futuristinen ilmaisu olisi oikeampi.
Jo töiden nimet antoi kuvaan tarinan ja sai viipyvän mielenkiinnon.
Vaan kuvitukset ovat teknisesti aivan erilaisia.
Niiden tekniikka graafista toteutusta.

Oli siellä mahtava kuvasarja Vepsän-kielisestä Kalevalasta.
Musta-valkoinen kuvitus on uskomattoman taidokasta ja erilaista.
Me joille on oman Kalevalan kuvitus on tuttua, kokemus uudenlaisesta
kuvakerronnasta on upeaa ja uteliaisuutta ruokkivaa.
Kun mielessään kertasi Kalevalan kerrontaa,
kuvan merkitys kaikin sympoolein aukesi mukavasti.

Ostin sieltä Vepsäläisen satukirjan (suomenkielinen).
Kirjankuvitusta oli näyttelyssä myös esillä ja ne olivat värillistä graafisuutta.
Suomalaisiin satukuvituksiin verraten olivat kuvat hyvin erilaisia.
Niiden relistinen kuvitus oli joissakin ehkä hiukan julmaa.
Varsinaista hellää lempeilyä ei ollut.
Kuvituksen taidokas toteutus on ehdottomasti upeaa.


Kävellessämme järvenrannassa jossa kävimme ravintolateltassa lounaalla.
Upeaa lohta lisäkkein oli herkullinen nautinto.
Ruokapaikan ympäristö oli kaunis rantapuisto.
Siellä näimme tuon pensaan ja niitä oli kaksi.
Korkeutta noin parimetriä ja leveyttä samanverran. 
Väri sellainen eugalyptuksen harmaan- vihreä.
Pinnassa ja tuoreissa uusissa lehdissa hiukan hopeanhohdetta.
Sormin kun siveli tuoretta lehteä tuli lampaankorva mieleen.
Pehmeä, kevyenvillava ja lämpöinen.
Jos käsitys on sinulle vieras kokeile tilaisuuden tullen, suloinen kokemus.
Googletimme ja löysimme pensaalle nimen 'Villapaju'.
Kaunis ja erikoinen jos olisi paikka niin tuommoisen haluaisin.

Sellaista aikaa vietimme ja sää oli helteinen ja aurinkoinen.
Taisi olla kesän parhaita ilmoja tähän mennessä.
Toivotan kesää ja kiitos käynnistä täällä.
Mukavaa viikkoa terkuin Sirkkis

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Taidenäyttely Kuhmossa


Vierailimme Kuhmossa taidenäyttelyn avajaisissa.
Neljän erilaisen tekijän töitä oli näytillä, meille mieleinen
Kaarina Kuusisto-Lukkari ja hän on keraamikko.
Muiden kohdalla oli kyse ettei saanut kuvata, tekijänoikeus asia.


Kaarina on sukulainen ja iloinen rento taiteilija,
erittäin värikäs persoona ja hyvällä mielikuvituksella varustettu.
Hänessä on jotain samaa arvoituksellista koukeroa kuin töissäänki.
Minun silmää ne ovat aina viehättäneet, nimenomaan moni-ilmeisyys.
Joka hetki on katsottavana erilaisia ilmeitä kuin seikkailu.


Kuvissa olevat työt ovat kaikki keramiikkaa ja lyöntimetallia.
Tulikukkia ja kiinanpioneja hauskoja kokonaisuuksia vaikka sarjana.

Hänellä on näytillä myös perinteisempääkin keramiikkaa,
vaan niissäkin hauskaa erilaisuutta ja muotokieltä.
Samoin paperimassatyöt ovat valloittavan värikkäitä,
Niiden myötä lähtee mielikuvat liitoon uuteen.

Kuhmossa alkaa kamarimusiikki juhlat ja konserttit alkavat huomenna.
Taukojen ja vapaiden aikana on mielekäs tehdä kävelylenkkejä näyttelyihin.
Keskustassa aivan torin liepeillä on paljon katsottavaa.

Tälläinen oli retki ja sen antimista kerron myöhemmin lisää.
Iloisia kesäpäiviä kaikille.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Maanselän Etappi 25 v

 

Kesäjuhlilla Kainuussa juhlapuhujana kansliapäällikkö Hannele Pokka.
Asiaa ja mielenkohotusta olivat hänen sanansa tapahtumassa.
Hänen puheensa oli tiukkaa asiaa ympäristöongelmista,
ei vähättelyä tämän päivän kainuunalueen kaivoksen ongelmista.
Toivotaan tuloksia jotta saadaan ratkaisuja tilanteeseen,
ennenkuin asiat menee liian huonoiksi.
Hannele Pokka oli mukava ja välitön keskustelija,
vailla turhaa kursailua.
 

Tämän kesän hauskin keikka oli ' Kaukolasipartio' esiintyminen.
Porukan 'pojat' Johannes ja Ilja Teppo sekä Pertti Feller
Jaakko Tepon sanoin 'epeliä ovat ja hiekkalaatikossa sepeliä oli'.
Esitys oli niin värikästä kuultavaa ja katseltavaa ja nauraa sai.
Nuorin Tepon pojista oli Bruss Wilishin ja Aira Samulinin risteytys.
Hurmaava lavaesitys kokonaisuutena, parasta livenä.
Ylimääräisenä hauskuutena saimme katsella mixerimiehen sekoilua.
Monelle ehkä vieras porukka, kannattaa katsoa you tubesta Kaukolasipartio.
Heidät löytää myös Facebookista. 

Kesäjuhlassa oli nuori Sibelius lukiolainen hanuristi Onni Ojanen.
Häneltä oli etukäteen toivottu marssikappale,
yllätys oli melkoinen 'Porilaisten marssi' kun soi.

Eläkeliiton karaukekuoro lauloi ja esitti näytelmän,
'Pitäjän parasmies', hupaisaesitys sekin.



Saimme nauttia mukavan päivän vaikka tän kesän säät ovatkin sateisia.
Vaatteita ja sateensuoja niin ei hätää ole.
Toivottelen mukavaa keskikesää kaikille.
Meidän matka jatkuu ja kiitos kun olette käyneet sivullani.
On ollut hankalaa kuvien lataus, mutta nyt onnistui.
Terkuin sirkkis

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kesä tervehdys

Ajattelin laittaa mukavia kuvia teille näytille. Tällä koneella ei moinen osaaminen sujunut.
Siksi tälläinen pieni sanallinen viesti.
Teimme vierailun äitini entiselle kesäpaikalle.
Ihmeellistä oli katsella sitä ympäristöä, kaikki oli muuttunut.
Tila myytiin n. 15 vuotta sitten pois.
Oli kadonnut piilopirtin olemus ja rento mökkifiilis.
Kun lähdimme pois niin autossa juttelimme ukko-kullan kanssa.
Kummallekki jäi tympeä fiilis ja kaikki kaupuu sinne oli poissa.
Oli hyvä tehdä tuo retki ja tämän päivän tunnelma ei olut meille mieluinen.
Siksi ihanat muistot ajalta kun suku siellä kesää vietti nauttien yhdessäolosta.
Säilyvät mukavasti mielissämme ja tietysti myös valokuvin.

Kesällä on mukava kierrellä erilaisissa paikoissa joihin liittyy muistoja.
Olenki sanonut kun kauan elää voi kerätä vain muistoja.
Pakko hyödyntää niitä niin kauan kuin muisti pelittää.

Ihmismieli on mukava siitä jotta osaamme suodattaa ikävät ja surut taaemmaksi.
Voimme uneksia ja unelmoida rakkaiden asioiden parissa aina.

Sää ei ole kuin muutamien päivien osalta ollut lämpöisen suloinen.
Totuus on, sää on pukeutumiskysymys.
Huonoilla ilmoilla pistelen pieniä pistoja nukenmekkoihin.
On minulla myös pitsihuivikin tekeillä ja vain lyhyitä hetkiä voin neuloa.
Onneksi lanka on unelman kevyttä ja puikko bambua.

Kiitos kun olette käyneet ja viestejäkin olen saanut.
Toivotan mukavaa heinäkuun päiviä ja toivon saavani kuvia tänne ensikerralla.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kesä kaunein on.


Kesä on jo pitkällä , uusia lintusia on jo monessa pesässä.
Sinitiainen lähti poikineen jo toista viikkoa sitten.
Kirjosiepot vielä häärii pöntöllään ja ruokkivat poikiaan.
Kova on joskus meteli kun pönttöä vaanii orava ja harakat.
Olen jo oppinut tunnistamaan erilaisia varoitus ääniä .
Eikun auttamaan , orava ei meinaa millään uskoa jotta lintusia ei saa syödä.

Nyt ovat pojat niin isoja jotta ne jo yksinäänkin huutelee.
 Tänään on nokkia aukolla ollut ahkeraan.
Voi olla tän viikon lopulla jotta pesue lähtee lentoon.
Katolla pesivä Värtäräkki on myös häipynyt.
Töyhtöhyyppä illalla myöhään käy pesuettaan ulkoiluttamassa.
Olemme seuranneet sen touhua ja kummallista vinkuvaa ääntä.
Kuovi ei vielä ole poikiaan näyttnyt vaikka sekin pesii tuossa lähellä.

Minulla on kesäisin ikkunan edessä noita lintujen pönttöjä.
Niistä saan seurata niiden elämää ja poikien ruokintaa.
Talvella on syöttölä ja silloin lintusia tosi paljon.
Minusta on ihana seurata sitä touhua.

Terassillamme käy iltaisin Siili vieraisilla.
Emme ole aloittaneet ruokkimaan vain vettä on lautasella.
Mukava on katsella sen lyllerrystä ja kovin arka on ihmisistä.


Kesäisiä kukkia on paljon ja antaa hommia kastelemisen vuoksi.
Minun kukat ovat kaikki jossain astiassa, siis 'ruukkupuutarha'.

Tämmöisiä juttuja tänään ja seuraavalla kerralla muuta.
Olen ollut kovin menevä joten en ole nyt ahkeroinut lainkaan.
Päivityksetkin tulee hiukkasen pitkin välein.
Aikani on mennyt ihanien vieraittemme kanssa ,
Itse olemme myös kyläilleet  paljon.
Sellaista on kesä, kiitän kaikkia käviöitä ja kommenteista myös.