sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tautista on ympäristö


Jotenki on tämä talvi tuonut noita erilaisia flunssia oikein roppakaupalla.
Ihmiset köhii ja moni on tosi räkänen ja tuolla ne vain kulkee terveiden joukossa.
Kaikki me joilla on vastustuskyky alempi, olemme vaaravyöhykkeessä.
Yritän aina paeta kauemmaksi jotta en joudu suoraan tulitukseen noista pöpöistä.
Viimeksi kun odotin vuoroani labraan niin viereen istui nainen ja ei yhtään varonut
vaan pärski ympäriinsä, suojaamatta kädellään suutaan.
Minä istuin vinosti selin ja yritin olla 'näkymätön' jotta hän ymmärtäisi .
Vaan sitten helpotti kun pääsin pois tilanteesta.
Sääli sitä labra henkilökuntaa noista taudin levittäjistä.

Ystävät ja tuttavatkin ovat valitelleet tautista oloaan ja
 kaivoin mapistani ohjeen jolla lähtee taudit karkuun.
Terveelle vastustuskykyä lisää.
Tätä kannattaa kokeilla vaikka ei kaikista aineista tykkäisikään.

Professori Ylpön flunssan päihittäjä juoma.

2 valkosipulinkynttä murskattuna
n. 2 cm pala tuoretta inkivääriä murskattuna
2 rkl hunajaa
1-2 dl karpaloita tai puolukoita ( makumieltymyksen mukaan )
Ainekset sekoitetaan keskenään ja seisotetaan huoneen lämmössä n. 15 min
Lisätään sen jälkeen 3 dl mustaviinimarjamehua
Kuumenna kattilassa ÄLÄ KEITÄ
Ota pois liedeltä ja purista vielä puolikas sitruunaa
siivilöi juoma ja juo mieluiten lämpimänä
Minä tykkään myös jäähtyneenä

Taattua vitamiinivoimaa ja energiaa tautiselle.
Sopii myös terveille antaa suojaa jotta ei tule tautia. 
Juoma säilyy jääkaapissa pari päivää jos teet isomman annoksen.

Hoitakaa itseänne jotta pysytte terveinä,
paetkaa etäämmäksi sairaista aina kun on mahdollista .
Pidä aina käsineitä käsissä kun olet julkisilla paikoilla.
Kotiin tullessa pese kätesi vain siten olet itseäsi kohtaan hyvä.

Hyvää viikkoa kaikille ja kiitos kommenteista <3

torstai 26. tammikuuta 2012

Kirpparilta löytynyt


Pitkästä aikaan löysin pieniä asioita tuolta kirpparilta.
Vaikka käymmekin epäsäännöllisen säännöllisesti joissan kirppareilla, on löytöjen tekeminen huonoa.
Joitain uudenveroisia vaatteita olen löytänyt mutta ei juurikaan muuta.
Tuo pieni lasi löytyi tänään. Kauan mietin mikä se on.
Minun näkemys on ,että kyseessä on hieno kaatoryyppylasi.
Kertokaa minulle jos olen väärässä, kiitos.
Kun katsot sitä tuossa asennossa on se paksujalkaunen pikari
Lasin kuppikoko korkeus noin 2cm ja halkaisia samoin.
Lasin koko pituus 8cm ja kun lasin kääntää tulee erimallinen snapsilasi.
Silloin tuo pieni pallomainen lasi on tuon lasin jalka
Virheetöntä hiottualasia ja ei ihan tämänpäivän käyttöesine.
Sen verran hauska oli joten ostin 20'llä sentillä.
Hauska esine jonka kera voi leikkiä arvailuja sen käytöstä.


Tyhjä kaunis kehys oli myös löytö koska on oikeaa puuta.
Entäs nuo liinat 4 kpl käpypitsi liinoja ja ovat kolmea erikokoa.
Erittäin hyvät ja napakan oloiset, hyvää materiaalia noihin minun tuunauksiin.
Tuo pieni sinkkiämpäri on vain n.1,5 cm kokoinen ja sopii tuonne minun kastiin.
Tuo laatikko on ukko-kullan löytö, vanha stereolevysoittimen neula.
On kuulemma hienolöytö en osaa arvioida sen hienoutta on sellainen miesten aarre.

Kävin tyhjentämässä posliininpoltto uunia ja laitoin toisen uunin päälle.
Minulle oli poltossa tuollaiset talviset mukit, hirviä ja jääkarhuja lumessa.
Sopi tuohon kuvaan lisäefektiksi ja menevät lahjaksi jää muistokuva minulle

Talvea on ja kummallista pikku kirusta on ollut.
Alastomia tai puolipukeisia nukkeja yritän saada valmiiksi.
Edelleenki on nukkekotinuken herran takki kesken.
Niin pieni ja kangas liukasta ja väri musta. Ei meinaa nähdä ommella.
Heti kun olen tyytyväinen esittelen hänet koko komeudessaan.

Kiitos kaikille kävijöille ja iso hali kommenteista jotka ovat ihania.
Hyvää viikkoa 


lauantai 21. tammikuuta 2012

Rudolf Koivu


Mukava mies joka toi Pipsa-nuken vaatetusremonttiin, toi pienen lahjan.
Sain tämän Rudolf Koivun kortin lahjaksi ja sillä on kaunis kehystys myös.
Postikorttien keräilijälle tämä on aarre, vaikke en olekkaan Koivun keräilijä.
Nyt olen nauttinut tuosta suloisesta kuvasta pöydällä .
Siinä on jotenki kevään suloinen tunnelma  ja niinkuin aina
Koivun korteissa myös se herkkä suloinen lapsi.

Säätiedot ovat nyt ennustelleet sen kylmän talven tulemaksi.
Jos talvi kylmä on kesä lämmin niin minä uskon.
Minulla kasvaa ruukussa sisällä kuusi, en tiedä mikä on laatujaan.
Hyvin tuo on vielä viihtynyt ja toivon sen pysyvän hengissä, kevättä odotellen.
Tarkoitus on se istuttaa ulos ja saisin ikivihreää tuonne maisemaani.

Huomenna on se viimeinen mahdollisuus vaikuttaa näihin presidentinvaaleihin.
Meillä on perinteisesti käyty aina varsinaisena äänestyspäivänä uurnalla.
Sitten ilta onkin jännää tuijotusta kuinka ehdokkaiden käy.
Vaikka valta onkin pienentynyt silti tarvitsemme hyvää johtajaa.

Mielenkiintoista viikonloppua ja kiitos kaikille kävijöille ja 
kommenteista myös. 
Martta-nukke Pipsa on esitelty tuolla toisessa blogissani.


tiistai 17. tammikuuta 2012

Kotiseudun lehdessä


Meillä täällä nykyisellä kotiseudullani ilmestyy oma lehti
Viiskunta.
Pieni on ja pinnalla on pysynyt vaikka väkeä ei meitä täällä paljoa ole.
Tänään oli ihmisiä kutsuttu tutustumiskäynnille toimituksen tiloihin.
Olivat kokeneet ison rempan ja lopputulos 
valoisa ja kaikin puolin mukavan näköinen.
Nopean laskennan jälkeen vähän toista kymmentä
henkilöä työllistää toimitus.

Tietysti lehden suhteen olisi paljonkin toiveita.
Haluaisin tietää asioista kun itse ei joka paikkaan halua mennä.
Oman asuinalueen asioita luetaan Viiskunnasta
Ilkasta ympäristön ja Hesaristä synnyiseudun ja
kotimaan tietoja sekä ulkomaanuutisia.

Kun me muutimme tänne 1998 oli mielestäni tärkeää 
tilata lehti joka kertoo kuntamme ja sen naapureiden asioista.
Vain siten voi päästä sisälle uuteen kotiseutuunsa.
Alussa oli vaikea tottua täällä vieläkin vallitseviin käytäntöihin.
Asiaa luulisi riittävän lehteen varmasti ja laaja-alaisesti.

Lehden ilmoituksiin ei toimitus voi mitään
virheitä tekee yrittäjät  jotka mainostavat.
Pelkkä puhelinnumero ei ratkaise asiaa.
Katson ettei minun tarvitse aina soittaa ja kysellä missä sitä ollaan.
Ilmoitukset ovat vajaa tietoisia.
Esimerkkinä kerron kun ostamaamme taloa kunnostimme
tuli paljon kaikenlaista roskaa ja muuta jätettä.
Paperikeräykseen oli varmasti autokuormallinen paperia.
Onneksi lehdessä oli ilmoitus:
Jätepaperia otetaan vastaan entinen paikka ja aika.
Emme tunteneet ketään ja mistään ei löytynyt yksinkertaisesti 
minkäänlaisia tietoja tästä paikasta ja ajasta.
Siinä paloi pinna ja päätin tuollainen hyväntekeväisyys saa kuolla.
Veimme kaiken roskalaatikkoihin jätteiden kera.

Tuohon ongelmaan törmäämme vieläkin aika usein.
Aina kun osoitetiedot ja aukioloajat ovat jääneet pois emme meni.
Helsingissä kun joku ilmoitti ja toivoi sinun tulevan,
osoitetiedot ovat melkein otsikossa.

Seinäjoellakin opastaminen oli alle arvostelun. 
Esimerkkinä meitä neuvottiin itikanristeyksestä ajamaan jonnekki päin.
 Ydestäkään kartasta ei löytynyt moista risteystä.
Onneksi kun joku haluaa meidän tulevan ja osoite on
navigaattori vie perille.

Viiskunnan toimituksen seinillä oli paljon kaunista taidetta.
Vaan tämä oli mielestäni päivän paras piriste.
Tilkkutaiteilija Seija Paanasen kaunis työ.
Iloisin värein ja raikkaana kuin itse kevät ,siinä se on jo.

Pitkät höpinät ja kiitos kun vierailet ja hyvää viikkoa.

torstai 12. tammikuuta 2012

Talvesta nauttien.


Kun talvipäivät ovat aurinkoisia on iltaruskot upeita.
Tuosta iltaisesta tuli kauniskuva ja niin upeat värit.
Sitä joskus sanottiin mitä kauniimpi iltataivas sen kylmempi yö.
Pieniä ovat olleet pakkaset, vain raakoja tuulia puhaltelee.


Talvi tuli tänne lakeudelle, paljon lunta vaan ei kovin kylmää.
Tuota maisemaa on ihana katsella ja nauttia sen kauneudesta.
Kesällä tuolla etäällä kulkee lenkkeilijöitä polulla, ei näin talvella.
Kun järvelle tehdään ladut niin sitten hiihtäjät käyttää tuota reittinään.
Meille on ollut ihana seurata lintuja ja kissoja jotka tuolla vaeltaa.
Keväällä on pupujussikoita ja peltopyitä.


Kevät opintokausi alkoi posliininmaalaajille.
Ihana joukkomme kokoontui ja juttu lensi.
Paljon saimme alulle töitä kun teimme erilaisia pohjustuksia.
Maljakkoihin teimme lasikuitu kuvioita.
Laatalle pohjasimme äiti-lapsi taulua varten pintaa.
Värejä tarkisteltiin ja sovittiin kuka hakee mitäkin kaupasta.
Kuvia sekä ohjetekstejä monistin taas kasapäin.
Innolla kaikki aloitti joka tuntui kivalta.

Jälleen meidän kaikkien harrastukset ovat alkamassa.
Joillekki se on liikuntaa, kieliä, kirjallisuutta ja käsillätekemistä.
Yllättävän paljon taideaineissa on nuoria mukana.
Koen sen huippu hyväksi koska siinä saa olla toisten joukossa.
Sekä purkaa tuntojaan käsillätekemiseen.
Minulla on posliinimaalauksen opetusta ja sitten nukkekurssille meno.
Kotona teen sitten käsitöitä ja ompelen nukkien vaatteita.

Kun on tekemista ja harrastuksia on elossa virtaa.
Ei tylsisty ja saa olla mukana toisten kanssa harrastamassa.

Kiitos käynneista täällä ja mukavaa viikkoa kaikille.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Toiveiden ja unelmien aikaa


Uuden vuoden alussa muisto viime kesältä.
Tuo kuvatkoon sitä kun lähetän kaikille ISON-HALIN.
Siis toiveena minulla olisi , kesä kaunis kauniissa ympäristössä.
Tietysti pitäisi vointikin olla hyvä.
Vapaa-aikaa saan ensi kesälle paremmin kun ei ole mitään sitoomuksia.
Saamme ukko-kullan kanssa mennä mihin nokka näyttää
ja kuinka kunto kestää.
Jos emme jaksa olemme kotona sitten ja nautimme olemisesta.
Oleminenki kun on tekemistä.


Tämän paperinuken löysin kirpparilta joulunaikana.
Se on sellainen jota en ole edes aiemmin nähnyt.
Painettu on Hong Kong'issa ja tavaramerkki  New York'sta.
Vuosilukuja ei ole mutta aika varmasti ns. uusiopainos.
Ihan mukavan näköiset nuket ovat.
Sanoisin maalaustekniikka jolla on tehty ei ihan kiva.

Näin alkoi vuosi joku lukee horoskooppeja joku käy ennustajalla.
Minulla vain on mielessäni toiveita , jos saan niistä edes hipaisun ,
olen onnellinen ja se on paljon.
Turhaa sitä itseään kiusaa , kaikki menee eteenpäin,
oli toiveita tai ei, elämä jatkuu....

Siksi lähetän teille kaikille tuon ISON halin.
Mukavaa viikkoa ja kiitos vierailuista.


Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...