lauantai 8. joulukuuta 2012

8. luukku


Kaukaa tuntureilta kuului soliseva joikaaminen.
Lapin-likka Maaret siellä porollaan ajeli ja matkallaan iloisesti joikaili.
Hyvillä mielin hän on, kun tuli talvi ja lumi sekä kohta joulukin koittaa.
Hänen matkat on tuntureilla pitkiä ja porollaan kun ne tekee on joutuisaa.

Lapin-likka Maaret kuuluu tuonne joulupukin ja tonttusien maisemiin.
Tehtäviä tärkeitä ja samanlaisia kuin tonttuset  etelämmässä tekee,
seurata onko lapset kilttejä ja aikuiset myös.
Kaikesta hän joulupukille raportoi , jotta tiedetään kuka on saamassa lahjoja.

Samalla Maaret muistuttaa meitä aikuisia siitä,
jotta maailmassa on paljon niitä joilta lahjat puuttuu ja ruokaakin .
Kun omastaan antaan kolikon hyvään tarkoitukseen, saa joulunmielen ihanan.
Onhan hyvä muistaa antaminen on aina myös hyvänmielen jakamista.


Suomalaisen musiikinpäivä ja Jean Sibeliuksen päivä.
 Tässä on hyvä muistaa joululaulu kaunis ' En etsi valtaa loistoa'.

Lauantai lähti liikkeelle ja moni matkaa ostoksille.
On hyvä muistaa ei liian kireillä mielin ja osata nähdä ympärillä iloa.
Siitä muistuttaa enkelikellon kilahdus, huomiseen.......


9 kommenttia:

  1. Hienot 'sovellukset' - Sibeliuksen tunnelmiin...
    Suomalainen musiikki soi Kuvissasi.
    Terveisin Eko

    VastaaPoista
  2. Miusta ois ihanaa et vois joskus olla joulu, ettei ajatella sitä ostamisen paljoutta ja hysteriää! Ja vois vaan nauttia yhdessäolosta ....
    Sibelius oli mahtava mies...huomiseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tuon ukko-kultani kanssa n. 2-30 vuotta sitten päätimme,ettemme osta joululahjoja. Se on pätenyt aina ja yhtään lahjaa ei meillä ostettuna ole. Olemme viettäneet joulua tavallamme ja ei meillä ketään käy ja harvoin mekään ollaan vieraissa.Syömme mieleisiä ruokia kuunnellaan musiikkia ja luetaan ja katselemme kyntilöiden valoa. Sanoisin jotta meillä on ihanaa.

      Poista
  3. Hyvä postaus! Ihana tämä joulukalenteri :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista.. saman päätöksen mekin olemme tehneet..ei osteta toisillemme lahjoja:)

    VastaaPoista
  5. Ihana tarina jokapäivälle!
    En etsi valtaa loistoa on kauneimpia joululaulujamme. Ja miten paikkansa pitävät sanat siinä onkaan. Löysin Kajaanin divarista Tikkurilan laulajien joululevyn vuodelta 1972 ja sieltä kyseistä laulua tänäänkin kuuntelin.
    Lahjoja ei meilläkään ostella kuin poika saa jonkun kirjan ja tytölle Marimekon tuikku. Perinteisesti joka vuosi.Niitä he osaavat odottaa ja haluavatkin.

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis ajatus. Jaetaan lahjoiksi hyvää mieltä jota ei rahalla voi ostaa :)

    VastaaPoista
  7. Joululahjoja ei meilläkään ole jaettu enää vuosiin. Ei myöskään mitään suuria hössötyksiä ruokien kanssa.

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...