maanantai 17. joulukuuta 2012

17. luukku


Aamulla Hilda-mummu jatkoi tarinaansa nukkelan lapsille.
Samaa tarinaa kuunteli piiloissaan Tiina ja Taneli tontut.
Hekin ovat vielä lapsia ja tarina tonttusille uusi.
Nyt kun sen kuuntelee tarkasti niin muistavat sen aina.


Saunatonttu -Satteli, tallitonttu- Tatteli ja riihitonttu-Ratteli
Pakkasivat jauhosäkin tallipässi- Jäärän rekeen ja sitten menoksi.
Vauhti oli valtaisa onhan Jäärä iso ja voimakas pässi.
Kaukaa he jo näkivät myllyn jossa jyvät jauhetaan.

Myllyssa asuu myllytonttu -Matteli joka jo jyviä kovasti odotteli.
Niinpä tonttusen kantoivat jyvät myllyyn ja alkoivat valmistelut.
Hakaset avattiin myllynlavoista ja mylly käännettiin kohti tuulta.
 Hiljalleen saivat lavat tuulesta voimaa ja jauhinkivet aloittivat jyvien jauhamisen.
Myllytonttu- Matteli oli hyvin taitava ja kokenut jauhojen myllyttäjä.
Mylly-Pekan opissa on ollut ikänsä joten hän tiesi mitä pitää tehdä.

Satteli, Tatteli ja Ratteli tontut odottaessaan päättivät syödä hyvää puuroa.
Ratteli keräsi myllyn vierestä kuumia jauhoja jotka laittoi ropposeen.
Satteli haki purosta myllyn vierestä vähän vettä.
Ratteli sekoitti huolella ja ropponen vietiin ulos kuutamoon jossa se kypsyy.
Olihan täysikuu ja se on tosi tehokas puuron kypsentäjä.
Hetkenpäästä istuivat tonttuset ropposen ympärillä ja söivät puuroa.
Kun oli syöty jokainen laittoi oman lusikkansa takaisin vyölenkkiinsä. 
Sillä välin oli Matteli saanut työnsä tehtyä ja jauhosäkki pantiin Jäärän rekeen.
Tallipässi- Jäärälle oli odotus tehnyt viluisan olon ,
joten matka kotiinpäin taitettiin vieläkin vauhdikkaammin.
 Säkki vietiin muorin kontturiin hyllylle josta hän se aamulla löytää.
Tallitonttu vei tonttuset omiin koteihinsa ja Jäärän ja Tatteli menivät talliin.
Jokainen oli syönyt iltapuuron ja nyt yö menisi mukavasti nukkuen.

Huomiseen.....





6 kommenttia:

  1. Suloisia, iloisia tonttuja !
    Ja nuo Satteli, Tatteli Ja Ratteli , kivoja nimiä :)
    Jännä tarina !!!

    VastaaPoista
  2. Voi niin ihania tonttuja!!! Ja nii ihana jouluinen tarina jatkuu...huomiseen!

    VastaaPoista
  3. On kaksi joulkalenteria joista en halua luopua ja joita pitää seurata. Toinen on tonttu Toljanteri ja toinen on tämä sinun joulukalenterisi. Näihin ei kyllästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloiseksi tuli mieleni sanoistasi, kiitos ♥

      Poista
  4. Ihania nämä Tiina ja Taneli tontut ja mukavaa tarinaa :)

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...