perjantai 23. marraskuuta 2012

Uusia petivaatteita


Sain valmiiksi Tuomenoksan pariskunnan uudet petivaatteet.
Paksu prodyyrinen täkkilakana .
Patjan olen päälistänyt pitsilakanalla.
Päiväpeiton tein kirppikseltä löydetystä ihanasta tyynynliinasta.
Alla tukeva valoinen kangas ja päällä tylliä kirjoiltuna.
Ihanat ripsuiset helmat kiertää sänkyä.
Vanhanaikaisen suloista ja ah' niin romantista.
Ensio ja Viola ovat sellaisia vanhanajan ihmisiä joille perinne
ja sen mukana tuoma yli romanttisuus on heistä mukavaa.

Tässä minun nukkiksessa on kolme erilaista kerrosta .
Jokainen niistä kertoo sen kodin asukeista. 
Tuomenoksat ovat vanhempi jo pikkuisen vanhanaikainen pari.
Alakerrasta on muodostumassa lasten turvakoti.
Maailma on täynnä lapsia joilta puuttuu turvallinen koti.
Haluan siksi tehdä pienen kodin kaikille minun turvattomille nukkelapsille.
Koti on täynnä suloisia lapsinukkeja joita olen kauan kerännyt.
Heidän maailma on tuo kerros ja siihen sisältyy paljon rakkautta.

Ylimmästä kerroksesta sitten enempi kun sen perhe on sinne muuttanut.
Toistaiseksi siellä asustelee vuokralaisia ja joskun heistäkin kerron.

Kiitos jälleen kun olette niin isoinjoukoin käyneet täällä.
Kiitos myös viesteistä ja mukavaa viikonloppua.


13 kommenttia:

  1. Oi miten ihana ajatus tuo turvakoti! Ja on todellakin ihanan romanttinen makuuhuone :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis makuuhuone.. kelpaa siellä Tuomenoksan pariskunnan nukkua :)

    VastaaPoista
  3. Aivan käsittämättömän ihanaa. Toivon todella että minulla säilyy lapsenmieli ja voin eläkkevuosina tehdä vastaavaa. <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä on viihtyisä makuuhuone !

    VastaaPoista
  5. Nätti makuuhuone. Minä aina ihmettelen teitä nukkislaisia, että millä saa tehtyä niin minikokoisia juttuja :)

    VastaaPoista
  6. Minä en ihan pieniä juttuja pysty tekemään kun minun sormet ovat niin kipeät. Ukko-kulta auttaa ja ihanilta minientekijöiltä ja nukkekotikirpparilta ostanut. Vain sellaisia teen mitkä vielä käsiini sopii. Onneksi ompelukset sujuu hyvin.

    VastaaPoista
  7. Niin viihtyisä ja ihana! Tuollaisen ottaisin..

    VastaaPoista
  8. Kuvaa katsoessa mietin, minkä kokoinen tuo nukkekoti on. Että kuinka pieniä huonekalut ja petivaatteet ovatkaan. Vuodatuksen loputtua, en ole käynytkään täällä, mutta nyt otan osoitteen mukaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sänky on 16cm*12cm ja pieni tuoli n. 5cm*3cm. Pieniä siis ovat ja kevyitä verhoiltavia, kun vertaa sinun harrastuksiin.

      Poista
  9. Hei
    Kivan näköistä täällä. Kyselin joulukuusesta. Jos haluaa pienoisrautatieharrastajien kuusen, kannattaa kurkkia jotain heidän sivujaan. MM Hobby Point Hki myy runsaasti pienoisrautatiekamaa

    VastaaPoista
  10. Onpa ihanan ylellinen sänky vaatteineen. Aivan tekisi mieleni itsekin kömpiä pitsien väliin.

    VastaaPoista
  11. Ihana pitsisänky nukkiksen asukkailla!

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...