perjantai 21. syyskuuta 2012

Nukkekodin aarteiden metsästys


Facebookissa on sellainen Nukkekotikirppis-sivusto josta kuvan aarteet ovat.
Kauniit sohvan ja tuolin onnistuin saamaan ja niin sain uuden fb ystävänki.
Pienen pieni Fazerin konvehtirasia on ihana aarre .
Neljä kissa-tyynyä ovat oivallisia lastenkamariin, toisella puolen on hiirenkuvat.
Neljäs ostokseni on uskomattoman suloiset kranssit, oikeat taideteokset.
Rahaa saisi menemään paljonki, onneksi minun ostokset ovat olleet sopuisan hintaisia.
Sivuilla on tarjolla paljon ihanuuksia, vain se joka ensin kerkiää saa tavaran.
Hyvin usein ovat yksittäisiä joten ei ole kun se ainoa aarre.
Minulla ei ole ollut mahdollisuuksia enempään.
Johtuu siitä kun en roiku siellä kokoajan.
Nyt vielä tuo kalusto tarvitsisi pöydän, astioita minulla on.
Lamppukin on hakusessa, samoin saksalaisen perheen kalustoa.
Voi olla jotten niitä sieltä saa, keksin sitten mistä myöhemmin.


Olohuone on tämän Viola rouvan 'Bouduän'.
Kyllä tietysti pitää ottaa huomioon Ensio, jolle pitäisi saada tuoli.
Nyt on uteliaisuus herätetty, jaa minkälaisessa talossa he asuu?
SALAISUUS vielä , mutta jos tavaroita saan kokoon niin sekin aikanaan selviää.

Viikonloppua vietetään ja nautimme hiljaisesta elosta.
Kiitos käviöille ja kommenteista samoin.
Älkää kastelko jalkoja jottein 'Lentsu' iske ;D

26 kommenttia:

  1. Kivat löydöt sullakin nukkiskirppikseltä.
    se on aika koukuttava paikka.
    Kranssit on ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahdottoman kiva vain kun ei ole siellä kokoaikaa jää kivoja juttuja saamatta. Tosin rahat säästyy.

      Poista
  2. Mukavia aarteita olet onnistunut saamaan! Viola-rouva on niin tyylikäs...Mukava odottaa yllätystä....
    Tämä ´lentsu´ on sitten sellainen, ettei siitä pääse eroon millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosetta inkivääriä noin 2-3 cm ja 2 valkosipulinkynttä, puolikkaan sitruunan mehu ja juoksevaa hunajaa. Hakkaa inkivääri ja valkosipuli pienen pieniksi paloiksi. Laita lasipurkkiin riittää esim pilttipurkki. Purista joukkoon sitruunanmehu ja valuta hunajaa niin paljon jotta kaikki peittyy. Sekoita vähän aikaa ja kansi tiiviisti päälle.Anna olla huoneen lämmössä n. 6 h ja sitten jääkaappiin jossa säilyy viikkoja. Vuorokauden seisomisen jälkeen voi käyttä.Meillä otetaan tl seosta joka aamu ja pureskellaan ja hyvää on. Voit myös sekottaa lämpöiseen veteen tai laihaan teehen ja silloinki pitää ne kaikki syödä . Vahvistaa yleiskuntoa ja vastustuskykyä. Vanha professori Ylpön ohje.

      Poista
    2. Kiitos! Nappasin täältä tuon ohjeesi minäkin! Yksi lentsu vai mikä lie on jo sairastettu. Vei peräti 2 viikkoa ja piti syödä antibioottikin ennen kuin tokeni.

      Poista
    3. Se on tehokasta ja jos ei se pian piristä niin veteen 10 tippaa eginaforssea ja sitä juoda 3-4 kertaa päivässä.

      Poista
    4. Laitan tämänkin ohjeen talteen. Kiitos!

      Poista
  3. Upeita kalusteita ja kaunis rouva, siellä asustelee !
    Haluan pian nähdä talonkin :)

    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihania pieniä aarteita! Onpa kiva nähä sitten aikanaan talokin ;) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Love your dollhouse items!
    I hope to see more from your dollhouse!
    Have a very nice weekend!!

    Best wishes! Juliëtte

    VastaaPoista
  6. Nukkekoteiletkin... ihan täällä kateudesta mykkänä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on isot määrät materiaalia nukkekotiin ja nukkejakin jotka olen tehnyt. Talo on vasta paperilla mitat ja sensellaiset vai en ole löytänyt mieluisaa vielä. Ensi keväänä teen saksalaisen nukkekotiperheen ja niillekin pitäisi saadä taloon tilaa. Älä sie mykkäile vaan kokeile itsekki hauskaa on.

      Poista
  7. Ihania pikkuesineitä ja kaunis Viola-rouva.. mahtaa hänen talonsa olla upea:-)

    VastaaPoista
  8. Ihania juttuja olet löytänyt. Kyllä tuo nukkekoti vie kokonaan. Aivan ihania asioita on saatavana. Rakensin kaksi isoa ja yhden pienemmän, kunnes möin ne pois.

    VastaaPoista
  9. Paljon on puuhattavaa sinulla. Hyvää sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  10. Minun sydänmeni vei kyllä nuo miniatyyrikissatyynyt. Viola-rouva on todella tyylikäs, joten kotikin on varmasti upea. Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin niihin heti kun näin.

      Poista
  11. Kyllä on herätetty uteliaisuus ainakin tälle suunnalle! Ihania pikkuruisia kalusteita herrasväelle.
    Aikasemman postauksen tuoli on "viimisen päälle" hieno.
    Ja taas tuli todistettua jotta mualima on pieni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Markka, kivä kun kävit ja eikö vain tuo tuoli olekki upea nyt. Kunnossa ja tukevaa tekoa.
      Mini jutut ovat olleet minun heikkous jo vuosia vaan nyt alkaa hahmottua enempikin mitä haluan. Aika näyttää mitä tulee minä olen hidas vaan kyllä joskus valmistakin saan ;)

      Poista
  12. Ihania aarteita ja niin kaunis mekko Viola rouvalla =))

    VastaaPoista
  13. Ihania tavaroita olet hankkinut nukkekotiin. Mielenkiinnolla odotan millaiseen ympäristöön nuo ihanuudet päätyvät :)

    VastaaPoista
  14. Kyllä vanhat Nuket ovat Kuvauksen ansainneet.
    Arvokkaita muistoja - aarteita.
    Itse huomasin vasta nyt - yli 40-vuoden kuluttua - tyttäreni oli valmistanut minusta Nuken.
    Löytyi Mökin 'aarre-lootasta'.
    Katseltuani sitä tarkemmin huomasin kovasti näköisyyttä.
    En ollut aikaisemmin huomioinut hänen hommiaan.
    Kuvasin Nuken blokiin - löytyy 'täältä'.
    Terveisin Syksyisestä Kuusamosta...

    VastaaPoista
  15. Nukkekotiharrastukseni on taas ollut vähän aikaa "äänettömällä", mutta nousemassa taas pintaan. Kivoja tavaroita! Tuletko FB-kaveriksi? Mukavaa viikkoa! Päivitin nykyisen Avattareni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain ota yhteyttä huomenna.

      Poista
    2. Olen unohtanut sukunimesi. Sorry! Sivuni löydät nimelläni Marja-Leena Kirjonen. Olisi kiba "nähdä" FB:ssäkin!

      Poista
    3. Joops mie klikkaan kun meen sinne ja siis tapaamisiin ♥

      Poista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...