perjantai 28. syyskuuta 2012

Kaivokselta ja postista


Tänään on aurinkoista ja ajattelin tuota vanhan kaivoksen 'järveä'.
Minua tuo järvi ja sen ympäristö kiehtoo, johtuu sen tuotteista.
Kaatialasta aikoinaan louhittiin yhtä euroopan parasta maasälpää.
Maasälpä on posliinin perusaineita ja tuote oli niin hyvää, että meni vientiin.
Ihan tarkkaan en tiedä otettiinko muutakin talteen ja kivien ystävät kertoilivat ettei otettu.
Ainakin kaivoksen ympäristöstä on löytynyt upeita kiviaarteita.
Ruusukvartsia.ja monia muitakin kvartsilaatuja ja ihmeellisyyksiä.
Me tuon ukko-kullan kanssa olemme oikein kivien ystäviä.
Siksi meillä on 'kivipuutarha' oven vieressä.
Minun silmälle kivi on aina kaunis ja ystäviltäkin olemme niitä saaneet lahjaksi.

Kaukaisimmat kivet olen kerännyt Jäämerenrannalta.
Villasukkiin pakkasin ja kotia toimme aarteet.
Altan 'linttakivistä' on tehty koirien muistokivet haudoille.
Pihojamme on aina koristanut kauniit kivet ja ne ovat muuttaneet mukanamme.
Kivi on perusta ja maailmankallio.


Minun ihana lapinystävä muisti kasalla  postikortteja.
Tuli nikkekortteja ja ihana vaakakortti ja nukkekotikortteja.
Tässä vain pieni makupala teille, kaikki olivat ihania postikortteja.
Kiitos Maarit :)

Mukavaa viikonloppua kaikille ja toivon sään olevan kohtuullista teille.
Tervetuloa uudet lukijani ja kiitos kommenteista ,
Olette ihania !!!!

18 kommenttia:

  1. Sekin mietä yhdistää, että tykkäämme kivistä. Minullakin on niitä sekä ulkona, että sisällä :)

    Kaunis tuo maisemakuva !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenhan minä sinun ihanat kivet nähnyt ja tiedän jotta samanmoisia juttuja rakastamme.

      Poista
  2. What a lovely photo!
    My husband and I also collect stones, minerals!

    Have a very nice weekend!

    Juliëtte xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut Norjassa kiviretkillä ja ihania löytöjä paljon.

      Poista
  3. Kivet ovat mukavia keräilykohteita.
    Hauska heppakortti....

    VastaaPoista
  4. Kauniita kortteja ja upea kaivosmaisema :)

    VastaaPoista
  5. Kivet ON ihania. Ne on niin kauniita, varsinkin sateen jälkeen. Kesällä vietin tovin jos toisenkin pyöritellessä jalkapallon kokoista kiveä, joka liikkui ihan vain sormiotteella. Se kumisi jännästi, ja ikäänkuin hyllyi kun sen päästi irti, siis liikkumaan kalliolla. Koputellessa sisältä kuului mitä erilaisimpia ääniä.
    Kotona on tietysti monta kiveä mitä ei ole enää voinut laittaa takaisin kivikkoon kun sen on kerran käteensä ottanu;)

    VastaaPoista
  6. Kivissä on outoa 'mystiikkaa' ja minua niiden käsiin kosketus on aina ihanaa. Tykkään erityisesti Japanilaisista kivipuutarhoista.

    VastaaPoista
  7. Minä myös rakastan kiviä. Mitä isompia ja jylhempiä sen parempi. Siksi ehkä Keski-Suomen maisemat miellyttää samoin tietysti Lapin. Ihana korttikin.

    VastaaPoista
  8. Miustakin kivet ovat ihania... ulkona miulla vaan kivikkopenkkejä! Upeita kortteja oletkin saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pirre mie olen kerännyt aktiivisesti postikortteja 70-luvun alusta asti. Se on kaunista taidetta pienessä koossa. Samalla kuvalla voi viestittää ajatuksiaa. Se juuri postikortteilijan parasta kykyä antaa ajatus vastaanottajalle.

      Poista
  9. Itsekin tykkään kivistä. Nyt kesän lopulla kasailin lähimetsästä naapureiden omista pihoistaan sinne kuljettamia kiviä. Tarkoitus olisi niitä ensi keväänä omaan pihaan asetella.
    Mielenkiintoista on huomata, miten kivet kiehtovat jo pientä lastakin.

    Upeita postikortteja!

    VastaaPoista
  10. Que fantastica fotografia y que lindas piezas.
    besitos ascension

    VastaaPoista
  11. Kivoja kortteja! Minäkin olen kerännyt nukkekortteja. Toivottavasti vielä pääsen näistä työpaineista, että ehdin vielä jotain "harrastamaan".

    VastaaPoista
  12. Kiitos ideasta, minäpä kokeilen, sitä kinnasta :)

    VastaaPoista
  13. Kivat kortit!
    Toin aikoinaan muistoksi kiviä Kreikasta, oli vähän painoa matkatavaroissa ja Miekkonen ei ymmärtänyt ollenkaan :)

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...