sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Lomamatkan hankintoja


Kävimme  katsomassa Priska Falinin näyttelyä  Sotkamossa.
Taiteilija itse ei ollut paikalla ja kuvia en saanut ottaa.
Hauskoja ja ehkä monelle uudenlaisia posliini-keraamisiatöitä.
Paljon voimakkaita maalauksia ja kertoo Falinin monipuolisuudesta.
Esimerkki kuvaa ei ole, mutta ostin tuon yllä olevan taulun sieltä . 
Se on kiinalainen horoskooppi-taulu, tuo ei ollut varsinaisesti näyttely juttu.
Meitä kun on kaksi kukkoa ' samalla tunkiolla'.
Täma on hauska muisto käynistämme siellä.


Ralf Forsström'in näyttelyä kiersimme kahdesti.
Sama tilanne, kuvia ei saanut ottaa.
Näyttely on Forsströmin lavasteiden pienoismalleja.
Sekä upeita vaatteita teatterien ja oopperoiden puvustuksista.
Muistoksi ostin upean kirjan hänen töistään.


Juminkekosta kirjoitin jo aiemmin, tässä satukirja jonka sieltä ostin.
Mielenkiintoinen tämäkin on ja vaikka satujen lueskelua lapsille.


Lomamatkamme oli antoisa ainakin taiteen osalta.
Ihania näyttelyitä kävimme katsomassa monessa paikassa.
Kaikista on mahdoton kirjoittaa mutta saatte kumminki pieniä vinkkejä.
Kiireettömänä on hauska kulkea ja nähdä monenlaisia asioita.
Tapasimme mukavia sukulaisia ja saimme uusiakin tuttavia paljon.

Kolmatta viikkoa olemme nauttineet herkuista ihanista.
Nyt aloitamme normielämän ja terveellisen ruokailun.
Kotimatkalla ajoimme isojen peltojen ohi ,
eräs pelto oli kahdeksen Kurjen ruokapöytä.
Autosta otettu kuva ja vain tuo onnistui kun pakenivat kauemmaksi.

Kiitos käynistänne täällä ja hauskaa alkavaa viikkoa.

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista ajella ja tutustua eri paikkakuntien tarjontaan. Ostoksesi ovat mukavia muistoja matkalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jos olisi mahdollista kiertää laajasti kokomaan taidetarjontaa katselemaan. Kokisin sen tosi ihanana nautintona. Nuo pienet muistot ja varsinki taiteilijoiden omatkirjat erityisesti ovat mieluisia muistoja pitkäksi aikaa.

      Poista
  2. Hienoja lomailupäiviä teillä on ollut. Näyttelyitä onkin kiva käydä katsomassa. Ja hieno näkymä vielä noin monesta kurjesta!

    VastaaPoista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...