torstai 31. maaliskuuta 2011

Kirpparilta kirjoja

Löysin nämä kaksi kirjaa viime kirpparimatkalta. Onkohan minusta tullut ihan höpsö kun katselen noinkin lapsellisia kirjoja. Rakastan vanhaa ja varsinki elettyä ja ollut entistä aikaa. Yllä olevassa kirjassa on ihania kuvia vanhoista leikkikaluista. Niiden katselusta tulee niin lämpöisen hyvä mieli. Kirjassa on myös kaavoja leikkikalujen valmistukseen hyvillä ohjeilla. En tiedä teenkö mitään niistä itse mutta jo katselukirjana mukavia hetkiä vietän.

Tämä Kai Lintilän kirja on ihana kuvallinen sekä sanoin varustettu matka oikeaan vanhan ajan jouluun. Tuota kirjaa täytyy syksyllä oikein tosissaan tutkailla jos vaikka tekisin jotain jouluista. Kirjat olivat löytöjä tosi edullisesti, en tiedä saako niitä jostain ja millä hinnalla.

Kevät jo menee huristaen ja huomenna varokaa aprillaajia. Tänään aurinko paistaa ja lintusyöttölässä on vilskettä. Pienen pesäpöntön päällä talitiainen esittää kauneinta kosiolauluaan. Toivon ,että kumppani löytyy ja saamme seurata lintuperheen touhua. Tuota kosiolaulua on jatkunut jo viikko.
 Mukavaa viikkoa sinulle ♥


maanantai 28. maaliskuuta 2011

Haaste mitä mielessä nyt

kuka-mitä-missä-milloin ?

Kuka
Olen tässä 8 kuukauden ikäinen. Hiuksia ei ollut ja äitini olisi niin halunnut laittaa minulle rusetin. Siihen olisi tarvitti vähintäin hakaneula. Myöhemmin karvankasvu on ollut suotuisa. Lapset ja ystäväni antoivat aikoinaan minulle nimen sirkkis. Pienänä kutsuin itseäni iikaksi, kun oli sen verran nuo kirjaimet hukassa. Syntyisin olen stadilainen ja kampaajana 45 v. Lisäksi olen opiskellut paljon muuta ja hyvin antoisia asioita. Nykyisin eläkkeellä.

Mitä
Olen ulospäin vilkas ja seurallinen. Tehnyt kaikkea mahdollista mitä kädentaitaja vain voi. En osaa oikein olla tekemätön. Perimänä olen saanut ehkä hiukkasen pedantin luonteen. Tykkään kun ympärillä on järjestys. Olen lavastaja ja koti saa uudistuksia kun teen erilaisia asetelmia ajankohtien mukaan. Perusluonne on harakka olen romanttinen hössääjä myös ja perso kaikelle kauniille ja kiiltävälle.

Missä
Asun etelä-pohjanmaalla pienessä kaupungissa, muutimme tänne v.1998 eläkepäiviä viettämään. Minun eläke ikä ei vielä silloin ollut ajankohtainen vaan tuo ukko-kulta jäi virkaeläkkeelle. Opiskelin ja tein kaikenlaista kivaa muutaman vuoden. Omakotitalossa asuimme ja viljelimme kaiken puutarhassa  minkä myös söimme. Sairaus yllätti ja muutimme rivitaloon n.3 vuotta sitten. Minäkin olen nyt jo koko eläkkeellä ja nautimme yhdessä  elämäntilanteesta.

Milloin
Muutaessamme tänne toivoin saavani toimia aktiivisesti uudella kotipaikalla. Nämä pohjalaiset eivät ota joukkoonsa "junan tuomia", kaine pelkää jotain menettävänsä ? Onneksi muutama joka on muualta myös, otti lähelleen. Yksinäisyyden seurauksena olen kiinteämmin harrastanut asioita joita voin yksin tehdä. Kursseilla käyn ja opetan posliininmaalausta kansalaisopistossa. Tietokoneen myötä on ollut lisäksi FB'ssä ja kirjoitellut blogeja. Päivät menee mukavasti kun on ympärillä mieleisiä asiota. Vapaus olla ja mennä. Hiukkasen olen myöhään valvoja ja aamuisin tykkään nukkua. En pidä kiireesta koska hosuminen tekee hulluksi.

Mitä mielessä nyt
Viimeisiä kevään opiston tunteja jäljellä ja loma alkaa. Yksi unelmakin toteutui kun sain painosta noista tekemistäni kansallispuku-nukeista postikortit.  Olen viime syksystä asti tehnyt ahkerasti asioita tulevaan näyttelyyni. Keväällä avataan näyttely minun nukeista ja nukke-postikorteista. Ohessa on muutakin nukkeiluun sopivaa kuten joitain paperinukkeja. Siis aika lapsellinen juttu.

Tähän minut haastoi Marja-Leena, kiitos . Pyyntö oli, että haastan jatkajia. Minulla kun ei ole niin paljon lukijoita, että en osaa jakaa kenellekkään. Vaan sinä lukijani jos haluat jatkaa olisin iloinen jos ottaisit osallitumisen tähän. Anna vinkki niin käyn tutustumassa sinuun

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Ongelmia sivulla

Sain uudestaan laitetua tämän kuvan. Jotain häikkää oli tapahtunut ja kaikki kuvat olivat kadonneet viimeisen kirjoituksen sivulta. Koska kirjoitus kertoi kuvista ja asioista niihin liittyen, poistin koko kirjoituksen. Ei halua kirjoittaa uudestaan tekstiä en olisi sitä tarkalleen enään muistanut. Kirjoitan kun aikaa ja ajatuksia tulee.


Näiden kauniiden santtujen kera toivotan hyvää viikkoa.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Vanhan valokuvan tarinaa

Vanhoja valokuvia vuosien takaa on monissa blogeissa ollut esillä. Päätin minäkin laittaa kuvan josta en muistanut mitään. Serkkuni avulla arvuuttelimme tuo kuvan ottoaikaa. Kuvassa olen minä ja sisareni sekä serkkutyttö. Oikealla oleva sisareni on arviolta noin 6 tai 7 vuotias ja serkkumme on parivuotta nuorempi. Niiden arviolta olen minä noin 12 vuotias. Kuva on otettu Korkeasaaressa jossa kävimme kun sukulaisia tuli lapsineen meille kylään.

Nuorempien ja minun välinen kokoero johtuu siitä, kun saavutin oman pituuskasvuni hyvin nuorena. Minulle tuota pituutta tuli 174 cm. Isäni suku on hyvin pitkää ja hyväryhtistä joukkoa joten en ollut heidän joukossa mitenkään poikkeuksellinen. Nuo nuoremmat tytöt ovat sellaista keskiverto pituutta, alle 170 cm.

Isäni oli liki 2 metriä ja muutenki aika isomies. Meistä serkuksista vain muutama sai reilusti pituutta joka oli noilla vuosikymmenillä harvinaista.  Seuraavassa sukupolvessa on taasen useampikin saanut pituutta reilusti. Muutenki tämän päivän nuoret ovat selvästi pidempiä kuin aikaisemmin.

Samoin suvussamme on luonnonkiharuutta osalla enemmän ja joillakin hiukset kuin rautalankaa. Isälläni sekä äidilläni oli ihanat kiharat ja sisarellani samoin.Minulla ja veljelläni vain jonkinmoinen taipuisuu. Tuossa kuvassa on hiukseni kuin variksenpelätin.Todennäköisesti olen ollut jonkinmoiset papiljotit päässäni ja siitä tuo kaameus. Olen jo tuohon aikaan kapinoinut äitini tahtoa vastaan. Seitsen vuotiaana ilmoitin äidilleni, että minusta tulee kampaaja, sitten laitan hiukseni just niin kuin tahdon. Niinhän minusta tuli ja otsatukka oli alussa niin silmillä kuin vain voin. Syy siihen tuli siksi kun äitini ei antanut leikata otsista. Hänen uskomus oli, että lapsista tulee häiriintyneitä kun karvat peittää silmät. Paljon vuosia myöhemmin aloin paljastaa otsani ja viihdyin ilman otsatukkaa.

Tuollainen kerronta syntyi tuosta vanhasta kesäisestä kuvasta. Tänä päivänä minusta on ihana katsella kuvia vuosien takaa ja yrittää muistella mitä kuva kertoo. Onneksi serkkuni antoi tuon kuvan ja ihana katsella kuinka aika on vierinyt. Tuo hiusteni vehnänvaaleus on muuttunut paljon. Jo nelikymppisenä huomasin että, omistin ensimmäiset harmaat hiukset. Siitä muutama vuosi eteen päin lopetin värjäämisen ja nyt minulla on valkoinen edestä ja takaa raidallinen vaaleanruskea. Aluksi ystävät moitti väriäni vaan ei kauaakaan kun joku kysyy kuinka tuollaisen värin saa. Hiukkasen erilainen on tuo minun hiusväri ei ole totuttu näkemään minun ikäisillä naisilla. Amerikassa miehillä on samalla tavalla vaalentuneet hiukset. Kumminki pidän itse siitä minkä Luoja minulle antoi.

Elo kulkee ja me muutumme matkalla sen. Kaikissa vuosissa on ollut hyvät ja huonot puolensa. Onneksi iän myötä särmät hioitui pois ja nyt osaa katsoa eilistä hyvillä mielin. Kapinoinnista on jo hirmu kauan ja nyt osaa olla suvaitsevaisempi sekä suopea elämälle. Kaikki me toisiamme kasvatamme niin hyvässä kuin pahassa  on opittava hyväksymään itsensä ja oikea tapa elää, sovussa kaikkien kanssa.
Hyvää viikkoa kaikille♥

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Naistenpäivää

Tämä vanha kaappi Anoppilasta sai kunnian kertoa naisen elämästä. 8.3 on jo perinteiseksi muodostunut Kansainvälinen naistenpäivä. No miksi kaappi? Siksi. eikö perinteisisesti entisaikaan irvailtu kuka sen kaapinpaikan perheessä määrää. Onneksi sitä ei normaalisti enään kukaan yksipuolisesti määrää. Eletään tasa-arvojen maailmassa. Tosin eivät ikävä kyllä kaikki vieläkään ole tasa-arvoisia kumppaniensa kanssa.

Normaalistihan entisaikaan mies se sanoi miten toimitaan ja miten "meillä eletään". Yhä useimmin myös naisen ääni kuuluu ja hänkin saa päättää. Paras päätös on kumminki yhteinen päätös. Esimerkkinä voin kerto , että minä kun olen ollut kokoelämäni sellainen eläinhullu ja koiria on piisannut. Aloin noin vuonna 75 puhumaan ukko-kullalle ,että koira pitäisi saada. Hän oli alussa hiukkasen vastahankainen ja samoin lähisuku. Olin harrastanut isoja koiria ja kaikki väittivät niistä olevan vain riesaa. Sitten jaksoin puolustustani ja ilmoitin,että olisin ottamassa niin pienen koiran, että kukaan ei voi valittaa. Ystäväni sanoivat senkun ostat ja siinä tuo tasa-arvo astui kehään. Mielestäni perheeseen ei voi hankkia minkäänlaista eläintä ilman, että jokainen kannattaa asiaa. Meilläkin on perheenpää mies mutta nainen kääntää päätä ja minä puhuin ja puhuin ja yhteinen päätös syntyi ja meille muutti ensimmäinen yhteinen koiramme.

Naisen elämä on ollut ja on vieläkin hyvin moninaista. Tuo minun Anoppinikin aikoinaan teki lapsilauman ja kuinka ollakkaan mies kuoli ja vanhin lapsista 15 ja nuorin kapaloikäinen. Kyllä siinä sai keksiä miten elanto perheelle saadaan kokoon. Kainuussa ja nainen ei ollut se paras mahdollinen yhdistelmä taloudellisesti. Vaan tuo pieni nainen ja ennenkaikkea ÄITI lapsilleen vei katraansa eteenpäin ja selvittiin. Juuri tuollaisia naisia minä kunnioitan ja heille kuuluu naistenpäivän ruusut. Ei valitettu turhasta vaan voima tuli sisältä jota suomalainen sisu kantoi. Eikä ollut terapeutteja lohduttamassa vaan ominneuvoin selvittiin.

Näin sanat soljui ja kerronta kulki. Ei poltettu rintsikoita ei noustu parrikaadeille vaan muitoissani kuljin tuon kaapin luo Kainuuseen. Annan ruusun ajatukseni siivin jokaiselle naiselle ja toivon hyvää tasa-arvoista elämää kaikille. Toinen toistamme kunnioittaen ja muistakaamme myös kuunnella sanoja. Sanokaa ääneen kun on tarvis koska kukaan ei ole ajatustesi lukija.
Ruusuja kaikille ♥


perjantai 4. maaliskuuta 2011

Taidetta nukeilla

Kuva on Jyväskylän Käsityömuseon Suomen nukketaiteilijoiden juhlanäyttelystä. Kuvien huonolaatu johtuu lasikaappien ja auringon heijastumista. Näyttelyn yksi aihealue käsitteli aitoa alkuperäistä taideteosta mukaillen tehty nukke "veistos". Näitä veistoksia oli useitakin. Minä vain kerron tästä esimerkkinä, oli niiiiin minun mieleinen. Yllä olevassa kuvassa on selite jossa alkuperäinen maalaus Cornelias de Vos'in maalaus Taiteilijan tytär Magdalen de Vos, 1618. Englanti

Tässä tuosta maalauksesta tehty posliinimaalaustaulu, 1988. Ihailuni tekijälle on kaunista taidokasta maalaamista. Juuri senverran poiketen alkuperäisestä, että ei voi sanoa väärennökseksi. Upea !

Tämä kolmas kuva on nukke joka on tuon yllä olevan alkuperäisen maalauksen innoituksen tuotos. Posliinitaulun ja nuken on tehnyt Soile Aartiala. Tämän toteutus oli todella ihanaa katsottavaa. Pelkästään nukenvaatetus ja tuo helmankirjonta upeaa käsityötä. Voi kumpa osaisi ja pystyis edes vähän tuonnepäin.

Muutaman päivän vierailu tuolla keski-suomessa oli virkistävää. Kävimme katselemassa ja kokemassa kaikkea mukavaa. Jyväskylä on sen verran iso paikka, että harrastelijat löytävät sieltä monenlaista mukavaa ostettavaa. Todella mukavia pikku putiikkejakin löytyy ja niissä on persoonallisia ihanuuksia. Kauppojen lisäksi kirppareita kiertelimme ja jotain mukavaa löytyikin. Hauskin oli rikkinäinen paperipussillinen mini kokoisia hiussolkia, juuri nukkenperuukiin sopivia. Näin tämä talviloma meni ja pian alkaa arki ja monenlaista tekemistä on tiedossa.  Jos haluat itse kokea tuon nukkenäyttelyn niin se kestää toukokuunlopuille ja on se niin ihana retkikohde. Mukavaa viikonloppua kaikille.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...