lauantai 6. elokuuta 2011

Romutaidetta


Meidän karhunköynnös on tykännyt elämästää. ja kukkinut tosi upeasti.
Sen kukat ovat niin hennon herkät vaaleanpunaiset.
Moni pitää sitä rikkaruohona ja kiusankappaleena.
Ukko-kulta on joka vuosi sitä avittanut, että pääsee hyvin kiipeilemään.
Siitä on silmäniloa kaikille naapureillekki.


Tässä on ihana taideteos tuolta Killinkoskelta.
En tiedä nimeä enkä tekijää.
Yksin seisoi seinustalla ja katseli ohikulkijoita.
Tuo on taas hauska esimerkki , oivaltaminen luo taidetta.
Minusta ovat hauskoja nuo Ite taiteilijat.
Niiden kyky hoksata ja toteuttaa esineitä joista tulee katseen vangitsia.
Ei aina tarvitse olla joku sääntö jonka puitteissa jotain tehdää.
Tärkeintä on katsoa ja havannoida ja rohkeasti toteuttaa.
Ihailen juuri sitä rohkeutta , jota erityisesti romutaiteilijoissa on.

Kaksi viikkoa on näyttelyäni vielä ja sitten tulevat nuket kotiin.
Saas nähdä moniko matkaa muualle.
Sateinen lauantai vaan sekin on vielä kesää.
Kiitos vierailuista  ja mukavaa vikkoa kaikille.

8 kommenttia:

  1. Kaunis karhunköynnös, mulle ihan uusi tuttavuus. Leikataanko syksyllä pois? Jotkut oivaltaa tehä hienoja taideteoksia, vaikka romusta;)

    VastaaPoista
  2. Meillä revitään se syksyllä tuolta ylhäältä alas ja sitten leikataan juuresta poikki. Se on monivuotinen ja ei ole kovin kranttu. Voi sanoa sen itse hoitavan itsensä. Juuresta herkästi leviää. Ruohonleikkaaja pitää huolen ettei leviä.

    VastaaPoista
  3. Karhunköynnöstä en ole nähnyt vuosiin täällä Helsingissä asuessani.

    VastaaPoista
  4. Marleena, Karhunköynnös on liian tavallinen jotta siellä sitä kasvatettaisiin. Pitävät sitä rikkaruohona ;)

    VastaaPoista
  5. Meillä kävelytien varressa se kasvaa villinä karanneena jostain. Ymmärrän hyvin, että noin voimakkaat kasvit tukahduttavat huonosti rajattuna herkemmät lajit, mutta minä pidän sitä kauniina. Monta kertaa on tehnyt mieli tonkia siitä alkua, mutten ole tohtinut sinne koirankakkojen sekaan ;/ Mahtaisikohan se viihtyä suuressa ruukussa?

    VastaaPoista
  6. Minusta karhunkönnöksen kasvun hallitsee kunhan poistaa ne karkulaiset. On hyvin hentojuurinen siksi sitä jaksaa hyvin kiskoa maasta. Meillä ruohonleikkuri on hyvin riittänyt . Minulla ei ole kokemusta sen ruukkuun laitosta.Kyllä se aika sitkeä henkinen on joten kerää siemeniä kukista ja istuta purkkiin.

    VastaaPoista
  7. On tuo karhunköynnös vaan kaunis! Itse käyn sisäistä taistelua sen suhteen, laittaako sitä pihaan vai ei. Toisaalta pidän siitä kun se kasvaa ja kiertyy, kukat ovat kauneimmasta päästä, mutta sitten mietin, että mitäs jos se karkaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se on hyvin hallinnassa, ruohonleikkurilla on hoitunut.

      Poista

Kommentti julkaistaan tarkastamisen jälkeen. Kiitos käynnistä.

Nyt alkaa blogitauko .

Voi te kaikki ihanat blogi ystäväni ♥ Joudun nyt toistaisesti pitämään taukoa täältä. Olen sairastanut keuhkokuumeen ja se romahdut...